KOLUMNI

Radio on pop!

Julkaistu 20.3.2017
Teksti: Riku Mattila
Kuvat: Nauska

Radiossa soiva musiikki, soittolistat. Säännöllinen ikuisuusaihe musiikin ystävien kesken. Yleistyksiä heitellään. Yhtä-ja-samaa-soitetaan-koko-ajan. Renkutusta, jumputusta, huonoa musiikkia. Harvainvaltaa, isojen levy-yhtiöiden sopupeliä. Musiikin rappiotila.

 
Paradoksi: yllättävän usein ihmiset jotka radiopopin huonoutta eniten valittavat julistavat samalla etteivät itse lainkaan kuuntele radioita. Kun niissä soi niin surkea musiikki. Kuin fine dine -ruokailija hämmästelemässä miten makaronilaatikko voi vuodesta toiseen olla väestön suosituin kotiruoka. Älkää syökö, minäkään en syö!
 
Musiikin tekijöiden näkökulmasta huoli musiikkiradioista on ymmärrettävä. Kyse on leivästä, elannosta. Jos radioiden pullonkaula on liian ahdas eeppiselle progemusalleni, jotain tarttis tehdä. “Hits only”? Musiikin myymiseen perustuvien tulojen pienennyttyä  tekijänoikeustulojen osuus musiikintekijän kokonaistuloista on koko ajan suhteellisesti kasvanut. Radiosoitosta tulevat teoskorvaukset ovat elintärkeä osa musiikin tekijöiden tuloja.
 
Tämän kirjoituksen tarkoitus on yrittää heijastella joitakin yleisiä piirteitä suomalaisesta musiikkiradiosta.  Aihekokonaisuus on iso, ja paljon mielenkiintoisia detaljeja ja kulmia jää valottamatta. On kuitenkin tärkeätä hahmottaa koko kuva.
 
Radiolla menee hyvin
 
Tärkein huomio ja lähtökohta: ei ole yhtä “radio”-käsitettä. On useita. 
 
Kaupalliset radiokanavat. Yleisradio. Lineaarinen radiolähetys. Audio on-demand. 
 
Erilaiset kuulijakuntasegmentit. Kaupallisten radioiden ydinseurakunta 22-45 -vuotiaat. 65-vuotias eksyksissä voimasoittolistan jyskeessä. Varhaisteini sahaamassa YleX -soittolistan ja Spotify top 50 -listan väliä. 
 
Musiikkiradio 2017 tarkoittaa hyvin monenlaista erilaista asiaa. 
 
Markkinamielessä nykyhetki on mielenkiintoinen suvantovaihe. Radiolla mediana menee hyvin. Kaupallinen radio kannattaa. Yleisradiolla on resursseja. 
 
Musiikintekijälle hetki on siis positiivisella tavalla potentiaalinen. Markkinat ovat käynnissä ja kauppa käy. Tuokaa tavaraa! 
 
Samalla radioiden tapa käyttää musiikkia asettaa vähääkään marginaalisempien genrejen tekijöille isoja haasteita. Vaihtoehtoja on aivan pakko hakea myös kokonaan radioiden ulkopuolelta. Jos haluat tulla lainkaan kuulluksi. 
 
Radioiden musiikkipolitiikka on yleisesti ottaen hyvin konservatiivista ja varovaista. Asioita perustellaan perinteisin tätä-kansa-haluaa -ympäripyöreyksin. Annamme yleisölle sitä mitä he haluavat. Nopean testaamis- ja datan hallinta -tekniikan aikana näin voitaneen sanoa? Ote omasta jakkarasta on ainakin täten tiukempi. 
 
Kaupallisen radion ja julkisen palvelun kanavien (=YLE) olemassaolon kriteerit ovat toisilleen täysin vastakkaiset. Siinä missä toisen täytyy keskittyä taloudelliseen elossapysymiseen, toiselta kuuluu tiukasti vaatia aivan toisenlaisia käyttäytymislogiikoita.  
 
Suomalainen erikoisuus - musiikinkuluttaminen radiota kuuntelemalla
 
Muihin pohjoismaihin verrattuna suomalaisessa radiokuuntelussa on pari mielenkiintoista erikoispiirrettä jotka kannattaa huomata. 
 
1. Kuuntelemme todella paljon radiota 2. Kuuntelemme todella paljon kaupallisia radiokanavia.
 
 
Iso osa kaupallisten radioiden lähetysajasta täytetään musiikilla. 
 
Musiikki, joka kaupallisilla kanavilla soi on tarkkaan mietittyä, soittolistattua ja kuulijatestattua materiaalia. 
 
1+2 = suomalainen kuluttaa musiikkia kuuntelemalla kaupallisten radioiden voimasoittoa. Tämä on yleistävä heitto, silti miettimisen arvoinen. “Emme soita musiikkia vaan tutkimustuloksia”.  Mikko Koivusipilä, Nelonenmedian musiikkipäällikkö tammikuussa 2017.
 
SOITTOLISTA, MIKÄ SE ON?
 
Musiikkipäällikölle X esitellään uutta musiikkia. 
 
Ison levy-yhtiön promoottorilla Y on kerran viikossa säännöllinen tapaamisaika musiikkipäällikön kanssa. Tapaamisen aikana hän esittelee päällikölle useita yhtiönsä uutuuksia. Vaihdetaan kuulumisia. 
 
Singlejä kuunnellaan ja analysoidaan, albumeja katsellaan, artisteja arvioidaan. Erityisen perusteellisesti Y esittelee edustamansa yhtiön prioriteettijulkaisua josta odotetaan firmalle isoa hittiä. 
 
Tapaaminen kestää vartista tuntiin.
 
Singleuutuuksia satelee päällikön pöydälle tällä tavoin noin 30-60 viikossa. Näistä kotimaisia on noin 20-25. 
 
Uusia kappaleita mahtuu kanavien soittolistoille kahdesta viiteen viikossa, joskus vain pari biisiä kahdessa viikossa. Monta singleä jää rannalle.
 
Musiikkipäällikkö X valitsee uutuuksista oman ammatillisen kokemuksensa ja makunsa mukaan kappaleet jotka saattaisivat sopia kanavalle soittoon. Tässä valinnassa hänellä voi olla apunaan myös muita kanavan työntekijöitä: toimittajia, tuottajia, assistentteja. 
 
Hän lisää eli ÄDDÄÄ sopivat biisit soittolistalle. 
 
Yksi niistä on Y:n esittelemä kappale. Tieto kiirii Y:n edustamaan levy-yhtiöön. Ylävitosia.
 
Uutuudet soivat kanavalla aluksi vain pari-kolme kertaa päivässä. Varhaisaamussa, illassa, myöhäisillassa.
 
Kun uusi kappale on soinut kanavalla riittävän usein (esim noin 90 kertaa) se TESTATAAN.  
 
Testaustapojen yksityiskohdissa ja tekniikoissa on eroja mutta perusperiaate on sama: yleensä kanavan kuulijaprofiilin mukainen kuulijaotanta kuuntelee noin 10 sekunnin otteita (intro, kertosäe) lukuisista kappaleista. Rekisteröidään välittömät reaktiot. Huono - vaihdan kanavaa! Hyvä - tykkään! Paras - fanitan, haluan lisää! Sii o soo - hoh hoijaa.
 
Ne kappaleet jotka menestyvät parhaiten testeissä, nostetaan VOIMASOITTOON. Kappaleet jotka keräävät huonoa palautetta pudotetaan soittolistalta.
 
Testejä uusittaessa kanavalla soivat jo kertaalleen testatut kappaleet arvioidaan uudelleen. Jos menestys on edelleen hyvä, soitto jatkuu. Kappale soi niin kauan kuin se testaa hyvin.
 
Vuonna 2016 Suomen soitetuin kotimainen kappale oli Juha Tapion “Jotain niin oikeaa”. Se soi kotimaisilla radiokanavilla yhteensä 8055 kertaa.
 
Juha Tapio: “Jotain niin oikeaa” - 8055 radiosoittokertaa vuonna 2016. Kuva: Ville Juurikkala.
 
Voimasoitto muovaa musiikkikäsitystämme?
 
Mitä tällä tavalla rajusti voimasoitetun musiikin vahva ote isoista kuulijamassoista tarkoittaa yleisen musiikkikäsityksemme kannalta? 
 
Voisiko se tarkoittaa että musiikillinen tajumme sopeutuu ja muovautuu tähän ääniympäristöön? Lopulta sen mukaiseksi? Opin tottumalla että tätä kevyt musiikki on. Tällaista sen kuuluu olla. Suomipoppia.
 
Vai onko musiikillinen äänimatto jotenkin toisenlainen ympäristötekijä kuin vaikkapa sisäilman laatu tai ulkona vallitseva säätila? Ettei se lainkaan vaikuta… 
 
Kaupallinen radio - kahden kauppa
 
Suomalainen kaupallinen radiotoiminta on kärjistetysti sanottuna kahden ison toimijan välistä kilpailua. Kotimainen Sanoma ja sen omistama Nelonen Media ja saksalainen Bauer Media hallinnoivat kymmentä kahdestatoista valtakunnallisesta kaupallisesta radiokanavastamme. 
 
Sanoma ja Bauer ovat virittäneet radiotoimintansa toimiviksi formaattiradioiksi joiden oppivuodet ovat ohi ja koneet käyvät. Toiminta on sujuvaa, ammattimaista, moderniin kuluttajatutkimukseen tukeutuvaa yleisösegmenttien tarkkaa miellyttämistä.
 
 
Nelonenmedian ja Bauer Median radiokanavia (logojen koot likimääräisesti suhteessa kanavaosuuksiin)
 
Radiotoiminta on Nelonen Medialle ja Bauer Medialle osa isompaa usean eri media-alustan palvelua. 
 
Tässä kisassa Sanoma-konserni juoksee kierroksen edellä. TV-kanavat Nelonen, Liv, Jim, Hero. Printtimediat HeSa, IS, aikakauslehtiä. Radiopersoonien integrointia muuhun mediaan. Jaajo, Suomen presidentti 2036? Radiokanavien synkronointia muuhun mediaan. “Vain elämää” - tuhannen radiosoiton paikka. Artisti, lauo! Jos saat, haluat ja osaat tarttua mailaan.
 
Toisaalla Bauer: Iskelmäfestivaalit ja -baarit, risteilyt ja bileillat. Siinä missä Nelonen on näkyvämpi, Bauer on kuuluvampi. Pienempinä yksikköinä, alueellisempana. 
 
Radio Pooki - paikallistason menestyskummajaisuus. Tosi-Suomen aidoin rootskanava. Vuoden 2016 soitetuin kappale Pookilla? Jukka Kuoppamäki: “Sininen ja valkoinen”. Kuuleeko Pasila?
 
Kaupallisten kanavien musiikkiprofiilit selkiytyivät 2016
 
Vuosi 2016 oli mielenkiintoinen kaupallisten kanavien musiikkilinjojen uomiinsa asettumisen vuosi.  
 
Syksyllä 2015 MTV Oy päätti kokonaan luopua radiotoiminnastaan ja möi kotimaisen kaupallisen radion ikonin Radio Novan Bauer Medialle. Bauer aloitti välittömästi kanaviensa musiikkiprofiilien uudistamisen.
 
1. Iskelmästä Radio Suomipopin peilikuva. 
 
Nelosen Radio Suomipop on ollut jo useamman vuoden huikea menestystarina. Heidän musiikillinen konseptinsa on yksinkertainen ellei idioottivarma: suomalainen haluaa kuunnella kotimaista suomenkielistä musiikkia. Piste. 
 
Tämä on ollut  musiikintekijöiden ja tuottajien tiedossa jo vuosikymmeniä. Formaattiradioiden konsulteille näin yksinkertainen ajatus ja siitä syntynyt keskustelu on ollut kestoltaan liian lyhyt. Niin kauan kilpailijaa sai odottaa. Eli vasta nyt - toimittuaan jo toistakymmentä vuotta - Radio Suomipop sai menestyvää formaattiaan tarkasti seuraavan kilpailijan, Iskelmän. 
 
Kuunteluosuudeltaan Iskelmä tulee selkeästi SuomiPopin ja Radio Novan takana. Onkin äärimmäisen mielenkiintoista seurata tämän esimerkin kautta main stream -popin todellista merkitystä radiokuuntelun volyymiin. 
 
Onko musiikillinen hittiradio aina se radio joka myös kuulijoita vetää? Ylikorostetaanko musiikin painoarvoa? Ainahan toistellaan sitä kuinka musiikilla pidetään kuulija kanavalla. Mutta tuodaanko sillä myös lisää kuulijoita? Olisiko muullakin sisällöllä joku rooli?
 
2. Radio Nova takaisin 1980/90-luvuille.
 
Radio Nova on käsite. Mielikuva johon törmää vieläkin kun kaupallisten radioiden musiikillista linjoista puhutaan. Huolimatta siitä että kanavan musiikkia viriteltiin vuosien varrella (entisen musiikkipäällikkönsä Mikko Harjunpään johdolla) hyvinkin hienovaraisesti ja jopa kokeellisesti, mielikuva “radio-nova-matskua” jumittui musiikin harrastajien ja tekijöiden keskuuteen jonkinlaiseksi popiskelmän kädenlämpöiseksi keskiarvoksi. 
 
Nyt Radio Nova on palannut rinta rottingilla juurilleen: Hall & Oates, Paul Young, Nick Kershaw (mikäköhän kappale?), varhainen Madonna tai Michael Jackson. Heart, Bruce Springsteen, REM. “Careless whisper”. 2000-luvun musiikki trimmattuna soimaan sujuvasti näiden retroklassikoiden rinnalla.
 
Toimiva, musiikillisesti viihdyttävän kulkeva ja jopa omaperäinen linjanveto postpostmodernina aikana. 
 
Mutta: uuden kotimaisen musiikin tekijälle kuin portsarin kämmen - ei oo tilaa! 
 
Moderni kotimainen popiskelmä voi hyvin kaupallisilla radiokanavilla
 
Toteutuneiden soittojen perusteella kaupalliset radiokanavat on helppo jakaa kahteen kastiin. Tämä havainnointi pelkistetysti ja kärjistetysti kotimaisen uuden musiikintekijän perspektiivistä.
 
1. Ne  radiokanavat jotka voimasoittavat ja sitä kautta tekevät isoja kotimaisia pophittejä. Radio Suomipop, Iskelmä, Radio Nova, NRJ, YleX. (Ylestä lisää tuonnempana)
 
2. Ne joiden musiikillinen profiili on pelkkä mielikuva mutta jonka avulla on helppo myydä tarkasti segmenttikohdennettua mainosaikaa. Radio Rock, Radio City, Loop, Radio Aalto.
 
Rock? Radioiden viesti tuhansille suomalaisille treenikämpissään huhkiville nuorille kepittäjille: keksikää itse omat keinonne ja kanavanne jakaa huonoa ja epäkiinnostavaa musiikkianne. Meille kelpaatte kun olette keski-ikäisiä, keskityylisiä ja sopivasti kivoja. Että isikin voi tykätä.
 
Hillittömin silmänkääntäjä kotimaisen musiikintekijän lasein katsottuna: Loop. Mielikuvamainonnassa kaikkien svägien suomipoppareiden iloinen kimppakiva. Toteutuneissa soitoissa: kotimaisuusaste 6 %. K-U-U-S-I prosenttia.
 
Yhteenlasketusti, kaikki radiokanavat mukaan lukien, radiosoiton kotimaisuusaste on kuitenkin korkea. 
 
Vuoden 2016 kaikkien radiokanavien soitetuimpien top 10 -listalla on 7 kotimaista kappaletta. Top 50:ssä 30 kotimaista biisiä. Top 100 -listan kaikista soittokerroista suomalaisen musiikin osuus on 40%. Tämä on erinomainen ja kannustava asia kotimaisen musiikintekijän kannalta.
 
Selvää on että juuri kaupalliset kanavat tekevät ne isoimmat 2010-luvun suomihitit. Kun biisi pyörii kaikkein kovimmassa voimasoitossaan se saattaa soida eri kanavilla yhteensä kymmeniä kertoja päivässä. Niin että viikon aikana valtakunnallisia soittokertoja on vaikkapa kaksisataa. Vuoden aikana soittokertoja voi näin kertyä tuhansia. 
 
Mikä musiikki ansaitsee näin valtavan toiston? Ansaitseeko mikään? Toisin: mikä musiikki testautuu kuulijoilla viikosta ja kuukaudesta toiseen näin erinomaisesti?
 
Vastaus: aidosti ja oikeasti huippulaadukas 2010-luvun kotimainen iskelmä. Viihdyttävä, miellyttävä, koskettava, ajankohtaisesti soiva suomalainen laulu. 
 
2015 top 3 
Jari Sillanpää: “Sinä ansaitset kultaa”
Sanni: “2080-luvulla” 
Haloo Helsinki: “Kuussa tuulee”
 
2016 top 3 
Juha Tapio: “Jotain niin oikeaa”
Vesala: “Tequila”
Kaija Koo: “Siniset tikkaat”
 
Millä eväillä tällaiset menestykset syntyvät?
 
Talentin löytämistä ja kehittämistä. Paljon suunnittelua ja panostusta. Laadunvalvontaa laulunteon joka vaiheessa. Artistista ja tuotannollista heittäytymistä. Kärsivällistä tuotantoprosessin viimeistelyä. Ison yleisön sentimenton ja miellyttämisen, ei-ärsyttämisen tajua. Sitkeätä promotointia. Lisää promotointia. Momentumia. Vain elämää.
 
Kaupallisilla kanavilla eniten soiva popiskelmällinen musiikkikenttä on kuin toimiva lähiruokaketju. Raaka-ainetuottajan, jalostajan, tukkukaupan ja jakelijan kommunikaatio toimii ja kauppa käy jouheasti. 
 
Muille kuin modernin popiskelmän tekijöille tämän kentän viesti on tyly: You’re over and out.
 
Vaihtoehtoja, onko niitä? 
 
Isojen mediatalojen intresseissä ei vaikuta olevan pienempien musiikillisten yleisöjen aito huomioiminen. Yksittäisistä urban lifestyle -toimijoista löytyy kuitenkin pari vaihtoehtoa. 
 
Basso - selkeästi profiloitunut, omapäinen, kekseliäs, jähmettyneistä rakenteista piittaamaton. Musiikillinen linjaus tiukka ja pitävä. Ahdas? Tukehduttava? Jos et ole elektroninen, et ole olemassa? 
 
Basson Nost€ -projekti on uskomattoman freesi ja inspiroiva kädenojennus tekijöiden suuntaan. Ajattelua aivan uudella tasolla: radiokanava jakamassa apurahoja nuorille luoville taiteilijoille! Persaukinen nouseva kyky tarvitsee kipeämmin starttirahaa ja toteutusmahdollisuuksia kuin elitistisen kriitikon lässyttävää päänsilitystä nurkkapöydässä. 
 
Radio Helsinki - kunnianarvoisa keski-ikäinen jonka soisi vanhenevan arvokkaasti. Musiikillinen linja mallia random. Enemmän kredibiliteettiä kuin laajaa musiikillista näkemystä. Muusikkojen ammattiliitto radiotoimijana on omaperäinen ajatus jonka soiva toimivuus jää myöhemmin kuultavaksi.
 
Maaginen 25-44 v segmentti jyrää
 
Maallikon silmiin kaupallisen radion virittäytyminen rahastusasentoon näyttää hiukan kramppiselta. 
 
25-44 -vuotiaat on yleisösegmentti joka vaikuttaa olevan se ainoa oikea ja mahdollinen kannattavuuden lähde. Nykyiset kuusikymppiset täyttävät kuitenkin yllättävän paljon kaikenlaista kulttuuri- ja vapaa-ajan rientoa. 60’s revivaleita, turistikohteita, tavaratalojen asusteosastoja…. Heillä on rahaa ja he käyttävät sitä itseensä.
 
Ilmeisesti on niin että tämän ikäryhmän kulutusvoiman kääntäminen radiomedian kielelle on liian vaikea tehtävä mediataloille. NRJ -ketjun Radio Nostalgia ja Radio Helmi (Sanoma) tätä ilmeisesti yrittävät. 
 
Musiikillisesti Nostalgia on sujuva 1970-lukuinen kansainvälisiin hitteihin painottuva viihdyttävä äänilevykonsertti. Innostuneiden ja musiikillisesti rönsyilevän kirjavien alkuvuosiensa jälkeen ehkä jo hieman urautunut mutta linjaltaan selkeä. Aito sukupolvikokemus kuitenkin välittyy.
 
Sum: kaupalliset radiot eivät tee kulttuurityötä tai sisällöllistä musiikkipolitiikkaa. Niiden tehtäväkään ei ole se. Niiden tehtävänä on säilyä taloudelllisesti hengissä. Tähän ne ovat kuluneiden parin vuosikymmen aikana löytäneet keinonsa. Hintana keskittyminen, musiikin keskiarvoistuminen.
 
Soundi-lehti (toim. Teppo Vapaus) teki tammikuussa 2017 Nelonen Median musiikkipäälliköstä Mikko Koivusipilästä erinomaisen haastattelun. Koivusipilä on pragmaattinen huippuammattilainen ja haluaa olla avoin toimintatavoistaan. Samalla kun hän ihailtavan suorasanaisesti kertoo kaupallisten radioiden toimintalogiikasta musiikinkäyttäjinä, hän naulaa jokaisen ammatikseen musiikkia tuottavan A&R -henkilön keittiönseinään aakkosia:
 
“Meidän ei kannata antaa aikaa sellaiselle artistille, jolla ei ole useita hyviä biisejä ja kunnollista urasuunnitelmaa.”
 
Toisenlainen heijastus kaupalliseen popradioon. Katson maata etäältä. Viime vuosien kaikkein pidetyimpien laulujen tekijöinä ja esittäjinä nuoria, itsellisiä ja ammatinsa suvereenisti taitavia naisia. Vesala, Sanni, Elli Haloo. Lyyrikot Saara Törmä, säveltäjä-sanoittaja Maija Vilkkumaa. Mikä maa, mikä valuutta? Suomalaisen popkulttuurin viesti ajan ahdistavalle, kyyniselle ja misogyyniselle hengelle täysin vastakkainen! Jossain jokin menee oikein… 
 
Ylen linjaukset antavat vielä odottaa itseään
 
Saamme jatkuvasti lukea ja kuulla siitä kuinka Yleisradiota myllerretään. Puhutaan kustannustehokkuuksista, suurista kuluista, tehottomasta koneesta.
 
Pyyteettömyksiä tämän asemasodan äärellä sopii vähintäänkin epäillä. Siksi kliseisiltä poliittiset poterot mattimeikäläisen silmiin näyttävät.
 
Ajanmukaiset AV-tuotantorakenteet, uudenlaiset tekniset alustat, jatkuva digitaalisen miljöön päivittäminen. Kallista puuhaa, kyllä! 
 
Onneksi musiikkipolitiikan sisällöllinen suunnittelu on näiden rinnalla erittäin edullista ellei täysin ilmaista toimintaa. Siihen meillä on varaa. Musiikkipolitiikan toteuttaminen ei ole rahasta kiinni.
 
Kanavauudistuksia on tekeillä, myös radiokanavien osalta. Siihen saakka havainnoidaan olemassaolevia.
 
Radio Suomi - diversiteettiä kasarityyliin
 
Huolimatta kaupallisen radiokentän isosta kuunteluosuudesta Suomen yksittäisesti selvästi isoin radiokanava on Ylen Radio Suomi. Kaikkien tuntema puhe- ja mökkiradio. Uutiset, ajankohtaisohjelmat, valtakunnallinen iso koneisto. 18 alueradiota. Pääministerin kyselytunnit, luontoillat ja maailmanpolitiikan arkipäivät. Statusta. Valtavasti journalistista tietotaitoa ja resursseja. 
 
Yle Radio Suomi, selvästi isoin radiokanavamme.
 
Miten tämä megamuskeli kuuluu musiikillisena näkemyksenä? Mikä on Radio Suomen musiikkipolitiikka? Mikä siellä soi ja miksi? 
 
Kanavaa ja musiikkia sen sisällä kuunnellessa tulee hämmentynyt ja ristiriitainen olo. Hyvin ristiriitainen.
 
Monipuolista vai sekavaa? 
 
Radio Suomi soittaa musiikkia selvästi monipuolisemmin kuin kaupalliset radiokanavat. Myös sen kotimaisuusaste on ilahduttavan korkea. Radio Suomi soittaa lisäksi paljon musiikkia joka muuten jäisi kokonaan kotimaisilla radiokanavilla kuulematta - pienempien levy-yhtiöiden ja vähemmän tunnettujen artistien tuotantoa. Ei niin ilmeisiä superhittejä. Hyvä näin.
 
Myös Radio Suomella on oma, hieman erikoislaatuinen soittolistauskäytäntönsä. 
 
Teoriassa mekanismi on sama kuin kaupallisilla. Tuottavat yhtiöt esittelevät uutuksiaan, myös pienempiä toimijoita kuunnellaan, esitellyistä pieni osa äddätään, voimasoitto alkaa, ja sitten loppuu. Ihan kuten kaupallisillakin.
 
Voimasoittoa, kyllä. Ei sitten kuitenkaan. Ehkä jonkinlaista “toistosoittoa”. Soittokerrat eivät yllä lähelläkään kaupallisten kanavien määriä. Kaikki äänitteitä tuottavat levy-yhtiöt tietävät että Radio Suomi ei todellisia isoja nykyhittejä tee. 
 
Toistoa kuitenkin on. Siinä missä iso kaupallinen radiokanava sahaa ykköshittiä yli tuhat kertaa vuodessa, Radio Suomen voimasoitossa sama kappale soi kymmeniä kertoja vuodessa. Radio Suomen voimasoittokaari on lisäksi selvästi lyhyempi kuin kaupallisilla kanavilla.  
 
Mikä on tämän lite -voimasoiton tarkoitus? Tai sen todellinen yleisöresonanssi? Se että kappaleita soitetaan useita kertoja päivässä, päivästä toiseen perustunee siihen että kuulijat oikeasti haluavat kuulla näitä kappaleita niin usein? Toimitettujen asia- ja puheohjelmien lomassa, kaksi-kolme kertaa päivässä.
 
Vaikka kuinka pohdin en osaa keksiä Radio Suomen soittolista/voimasoitto -politiikalle yleisönpalvelullista aspektia. Ei vaan kykene.
 
Radio Suomen vuoden soitetuin kappale 2016: Eini: “Draamaa”.
 
HS-toimittaja Mari Koppinen kokee saman tunteen kesälomapäänsärkynään kesäkuussa 2016: 
 
 
Tämä ei ole kritiikkiä siihen MITÄ Radio Suomessa soi - vain siihen MITEN se soi.
 
Miksei kansallisen ei-kaupallisen ison yleisösegmentin radiokanavan musiikki voisi soida kaleidoskooppimaisena monivärisenä jatkuvasti muuntuvana spektrinä? Vapaana, viihdyttävänä, rullaavana flowna. Ammattitaitoisesti valittua kaikenlaista musiikkia, yleisön ikärakenteen muistaen. Rennosti. Vaihtelevasti. Ilman kaupallista painetta (sic!). Ilman “voimasoittoa”.
 
Mikä tämän estää? Väärä vastaus: kuulija katoaa kanavalta. Tämähän on se ilmeisin ja apteekinhyllyltä tuleva selitys. Oikea vastaus: vuosikymmenten taakse jämähtänyt 1970/80 -lukuinen rockjournalistinen tapa mieltää kevyt musiikki. 
 
Tämä ajattelu arvottaa musiikin kategorisoimalla ja museoimalla. 
 
Kantri siellä, blues täällä, afroamerikkalainen rytmimusiikki tuolla. Täällä eurooppalainen musiikki, tuolla elokuvasävelmät.  Suomalainen kansanmusiikki - POIS! Kerrataas pojat taas mitä brittilistoilla soikaan 60-luvulla… tai no, 70-luvulla. Onkohan missään muussa maailman maassa jaettu niin paljon yksityiskohtaista tietoa menneiden vuosikymmenten kansainvälisistä levymyyntitilastoista kuin Suomessa? 
 
Ja päiväsaikaan, sen laadukkaan journalismin väliin, kaikilla alueilla, kautta maan: soittolistaa. Tätä meidän omaa. 
 
Joskus ajattelin että Radio Suomi on musiikillisesti aivan ylivoimainen kotimainen musiikkiradio jos se ymmärtää syvällisesti suomalaisen iskelmän. Sen todellisen musiikillis-sentimentaalisen ja sosiaalisen luonteen.
 
Iskelmä ei ole musiikkityyli. Se on kulloisenkin ajan suosituinta musiikkia. Schlager. Iskusävelmä. Hitti. Iskelmä on ajan tunteellinen kiteytymä ja kuumottava mielentila. Suomalainen kaiho. 
 
Radio Suomen käsitys iskelmästä on jonkinlainen musiikillinen menneisyyden ja nykyisyyden hypoteettinen välitila. Omatekoinen toiviotila jossa soi musiikkityyli nimeltä iskelmä, sekoitus lavatansseissa soitettavaa musiikkia ja päivänpoppia. Jota kuuntelee kuvitteellinen matti-ja-maija-meikäläinen. Ehkä. Mutta ei sitten kuitenkaan.
 
Talo täynnä huipputoimittajia
 
Tilanne on nurinkurinen. Ylellä on resursseja ja valtavasti tietotaitoa. Kanavalla on paljon kuulijoita ja aivan varmasti potentiaalia vielä enempäänkin. Radio Suomen musiikkitoimittajissa on häkellyttävä määrä oivaltavaa ja huippuammattilaista väkeä. Susanna Vainiola. Pekka Laine. Toimittajuutta joka on “way beyond” yksisilmäisen hyvä musiikki - huono musiikki - kategorisointi -ajattelun. Näkemyksellisyyttä.
 
Keski-ikäinen ja vanhempi kuulijakunta odottaa tulevia kanavauudistuksia mielenkiinnolla. On lupa odottaa hyvää. TV:n puolella Yle Teema on briljantti toteutuma sisältösuunnittelun näkemyksellisyydestä, tae laadusta. Milloin saamme vastaavanlaista kevyelle musiikille Yleisradion radiokanavilla?
 
YleX - paljon valoa tunnelin päässä 
 
Yleisradion nuoren yleisön radiokanava on 15-25 -vuotiaille suunnattu YleX. Erittäin mielenkiintoinen tapaus juuri tällä hetkellä.
 
Havainto: isoin ja kiinnostavin kotimainen radiohaaste ei ole keski-ikäisille suunnatun MOR-radion kannattavuus tai toimivuus vaan se onnistuuko Yleisradio luomaan YleX:stä aidosti modernin multimedia-alustan 15-24 -vuotiaille suomalaisille. Palvelun joka on kartalla nuoremman yleisön kulutustottumuksista tarjoten heille laadukasta sisältöä, heitä ei-idiootteina pitäen. 
 
Nuorten tapa käyttää AV-medioita on kokonaan toisenlainen kuin keski-ikäisen tai vanhemman väestön. Tämä näkyy myös kuulijatilastoissa.
 
 
14-vuotias ei odota milloin okuluukkaisen tai bluesministerin lähetys radiossa alkaa eikä hän kuuntele radiokanavaa passiivisena taustamattona (työpaikat, odotushuoneet). Hän kaivaa kiinnostavaa sisältöä luureihinsa aina silloin kun itsestä siltä tuntuu. Koko ajan. Sosiaalisesta mediasta, suosituksina kavereilta. Suoratoistopalvelut, pelit, random applikaatiot, nettiradiot, radiot.
 
YleX rekrytoi kesällä 2016 musiikkipäällikökseen Tapio “DJ Orkidea” Hakasen. Se oli heille onnenpotku. Jos jonkun niin hänen avullaan YleX:in teknis-logistis-sisällöllinen boostaus voisi onnistua. Ja jos jollakin niin Yleisradiolla on varaa tätä erittäin haasteellista tehtävää yrittää. 
 
Hakasen aiemmat työtehtävät digialustojen parissa niiden kaikkein terävimmällä huipulla (Nokia, Microsoft) ja pitkä historia modernin tanssimusiikin aktiivisena ja noteerattuna artistina on hyvä ja erittäin potentiaalinen kombinaatio vaativaan urakkaan. 
 
Aiempi YleX poti mammuttitautia leikkiessään kaupallista nuorisoradiota ilman todellista taloudellista painetta. Musiikillinen besserwisserismi kukki, musiikintekijöiden kannalta hieman traagisellakin tavalla. 
 
Nopeissa musiikillisissa trendimuutoksissa poukkoillessaan kanava pyyhkäisi kuin ohimennen kartaltaan joitakin suomalaisia nuoria syvälle koskettavia musiikillisia genrejä. Raskas rock. Ei mediaseksikästä, totta. Suomalaisiin nuoriin yhä edelleen kolahtavaa, totta.
 
Hakanen on persoonaltaan ei-egomaaninen ja avarakatseinen. On vaikeaa kuvitella etteikö hän noteeraisi kaikkea mahdollista eläväistä uutta kotimaista musiikkia. YleX:in suunnanmuutos antaa tuleville uusille nuorille musiikintekijöille valoisan lupauksen.
 
Spotifyta kuratoidaan kuin popradiota
 
Radiokanavien nuorin aktiivinen yleisö on siirtynyt kuuntelemaan musiikkiaan yhä enemmän suoratoistopalveluihin. Äänitemyynnin tulonmuodostuksen muututtua korreloimaan suoraan suoratoiston toteutunutta käyttöä (kuinka paljon musiikkia striimataan = niin paljon se tuottaa) on koko ääniteala seurannut sinne heidän perässään. 
 
Markkinajohtaja Spotifykin ymmärtää tämän ja haluaa nyt kaikin keinoin pitää nämä hyperaktiiviset kuulijat “kanavauskollisina”.
 
Miten? Tekemällä käyttöliittymän mahdollisimman yksinkertaiseksi, helpoksi ja palkitsevaksi käyttää. Soittolistoin. Testaamalla. Tai pikemminkin: seuraamalla.
 
Some- ja applikaatiomaailmassa käyttäjän ja käytön seuraamisen tarkkuus kulkee aivan eri sfääreissä kuin enemmän tai vähemmän likiarvoisten ja sinne-päin kuulijatutkimusten teettäminen radioiden keskivertokuulijoilla. 
 
 
Hieman brutaalimmin ja lähempää. Spotifyn parametri SKIP RATE = milloin, kuinka usein kappaleen kuuntelu keskeytetään. Useammin kuin jatketaan kuuntelua loppuun asti? Lue: poistetaan soittolistoilta.
 
On vaikeaa kuvitella että nuori striimikuuntelija tekisi kovin paljon tutkimustyötä mitä hän popittaa. Spotifyssa on valtava määrä musiikkia. Kuin korttelin kokoinen musiikkikirjasto jossa on kaikki maailman musiikki. Uutuuksia tulee joka hetki lisää. On kohtuutonta olettaa että kukaan käyttäjä ehtisi niitä kaikkia tutkia.
 
Tähän väliin avuksi tulee Spotify Finland Oy.
 
Suomessa Spotifyn soittolistojen tekemisestä vastaa entinen Voice- ja Radio City -kanavien musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari. 
 
Mäntysaari päättää miten uutuudet presentoituvat suomalaisen Spotify-käyttäjän etusivulle. Spotify-kuraattorin vertaaminen radion musiikkipäälliköön ei ole ontuva. Mäntysaarella on valtaa siihen minkälainen uutuussinglen startti ja elinkaari on - ja ääniteala tietää sen. Mäntysaari palkittiin viime vuonna Musiikki & Media -messujen Industry Awards -gaalassa Vuoden Musiikkipäällikkö -tittelillä.
 
Spotify on fantastinen jukeboksi. 
 
Oma käyttötapani:  
 
Seuraan suomalaiselle yleisölle tarjoiltavaa popuutuusvirtaa NEW RELEASES -valikosta. Joskus kurkkaan mitä ja millä priorisoinneilla Jussi Mäntysaari haluaa uutuuksia kuunneltavan soittolistoilta “Uuden musiikin lista” , "Nousussa" tai “Kovimmat hitit juuri nyt”. CHARTS -valikosta seuraan pophittien kilpajuoksua “Finland TOP 50” -listalla. Marginaaliset somessa reagoidut (tämä on hieman epämääräinen oletusarvo) biisit löytyvät “Finland Viral 50” -listalta. Lika-Aki.
 
Jos en tekisi Spotifyssa minkäänlaista muuta musiikillista window-shoppingia luulen että lopettaisin popmusiikin kuuntelemisen siihen paikkaan. Niin homogeenista 13-24 vuotiaalle hevijuuserille käyttäjäystävälliseksi tehty tarjonta (lue: Spotify-kanavan voimasoitto) on.  
 
Kuratointi palvelee tehokkaasti asiakaskunnan kuumaa ryhmää, kyllä. Mutta onko näin intensiivinen feedback-ilmiö lopulta parhaaksi bisneksellekään? Kyllästetäänkö koneen polttoainetta niin paksuksi että se jossain vaiheessa hyytyy? 
 
Entä mitä tämän tyyppinen ruokalistalla-vain-burgeria -menu tehnee suuren nuoremman yleisön ymmärrykselle musiikista ylipäänsä? Tai erityisemmin, suomalaisen 12-vuotiaan käsitykselle popmusiikista? Mitä välii? Annamme yleisölle sitä mitä se haluaa…
 
56-vuotiaana miehenä en ole tämän välineen avainkuluttaja ja siksi epäkiinnostava systeemille. Go get me coat? Ei, en halua poistua kanavalta!
 
Siirryn kuratoitavaksi sinne mistä voisin kenties löytää musiikillista uteliaisuutta, asiantuntemusta, erilaisuuksia. Ulkomaiset verkkolehdet. Muut kulttuurit. Listaan kymmeniä itselle uusia, toimittajien ja entusiastien ylistämiä artisteja ja levyjä. 
 
Takaisin Spotifyhyn. Löytöjä tsekkaamaan. Totta, totta: maailmassa tehdään koko ajan uutta, mielenkiintoista, vaikka-minkä-tyylistä ja -kuuloista musiikkia! Spotify, I Love You!
 
Pointti: Spotify ei ole sattumalta käyttöliittymältään sellainen kuin se on. Sitä kuratoidaan maksimaalisesti sen aktiivisimman käyttäjäkunnan kuluttajakäyttäymisen mukaiseksi. Kuratoinnin dynamiikka on kaupallisen radion soittolistojen dynamiikka.
 
Parasta: synnyttää myös yllätyksellisiä, aitoja nuoren yleisön hittejä ilman portinvartijoita ja päälliköitä. Positiivinen somereaktio.
 
Huippua: sisältää vain-taivas-rajana -määrän musiikkia.
 
Radiopop keskittynyttä mutta ei monopolisoitunutta
 
Kuten äänitemyyntikin, radioissa soiva musiikki on tuotannollisesti keskittynyt pääasiassa kolmelle isoimmalle levy-yhtiöllemme. Warner, Sony, Universal. 
 
Kotimaisen musiikin suhteen Warner on ylivoimaisen suvereeni toimija. Sen osuus radiokanavilla soivasta suomalaisesta musiikista huitelee 50% kieppeillä. Kuin edeltäjänsä Fazer ennen muinoin, warnerilaiset tajuavat miten yksinkertaisesti suomitähteys muodostuu. Ensin kiinnostava persoona ja ääni, sitten iskelmällinen biisi.
 
Mutta toisin kuin puhtaasti myynnisillä kriteereillä isoja radiohittiartisteja osataan tehdä ja tuottaa myös pienemmissä yhtiöissä. 
 
Avainsanoja: oman substanssin taju, pitkäjänteisyys. Esimerkkejä: Apulanta, Juha Tapio, Elastinen.
 
Juha Tapio, Suomen Radiokuningas 2016. 
 
Pitkäjänteistä ja sitkeää A&R -työtä veteraanituottaja Pekka Ruuskan johdolla. Ruuska ensin talentin löytäjänä ja kehittäjänä Warnerilla. Tämän jälkeen artistin iso riskinotto ja siirtyminen A&R -managerinsa mukana tämän uuteen vastaperustettuun pienlevy-yhtiöön (Kaiku Recordings). Kaitaa polkua eteenpäin. Ydinviestin jatkuvaa selkeyttämistä - “sinun vuorosi loistaa”. Tuotannon korkea taso ja vaihtelevuus. Pitkäjänteinen yleisökontaktin luominen säännöllisellä ja vaihtelevalla keikkailulla. Vain elämää. Bingo. 
 
Briiffikourussa särmät pyöreiksi - vaikuttaako radioiden musiikkipolitiikka musiikintekijöihin?
 
Onnistuneen radiohitin tekeminen on musiikintekijöille selkeä briiffi. Lillukanvarsiin ei pidä kompastella. Täytyy kiihdyttää, viihdyttää ja joka hetki miellyttää.
 
Artisti ja tuottaja tarjoavat sopivan iskelmällisiä biisejä. Levy-yhtiön A&R-manageri hyväksyy ja markkinointiväki tyylittelee. Radion musiikkipäällikkö tunnistaa sopivuuden kanavalle. Kuulija ei ärsyynny. Koko ketju peukuttaa.
 
Joillekin radiopopin tekeminen on luontevampaa kuin toisille. Kolmikymppinen poptuottaja on nälkäinen ja hänen parikymppinen artistinsa liekeissä. Uraansa lisähappea pumppaava jo etabloitunut artistipersoonallisuus pyöristelemässä särmiään radio- tai striimihitin toivossa on taas hieman haikeampaa kuultavaa.
 
Joskus alan ammattilaisia kuunnellessa on tullut olo kuin heidän olisi ikäänkuin pakko pusertaa itsestään tätä levy-yhtiöiden heiltä tilaamaa “huttua”. Olen kuunnellut näitä kyynisyyksiä iskelmätuotantojen varsilta 1980-luvun alusta asti. Tässä suhteessa mikään ei ole muuttunut. Ne tekee jotka tekee. Kaikkein isoimpien menestysten takana on kuitenkin aina aito intohimo ja rakkaus lajiin.
 
Ympäristöön voi sopeutua mukautumalla siihen mutta sitä voi myös yrittää muuttaa. Mitä enemmän samanlaista tarjontaa, sen enemmän potentiaalista kysyntää erilaisuudelle. 
 
Vallitsevassa tilanteessa on hieman haasteellista nähdä tulevia vaihtoehtoja. Ei ehkä lopulta niinkään siksi että tuotantokoneistot tai radiokanavat olisivat menetetty peli. Alternative -tekijöitä ei vaan tunnu oikeasti kiinnostavan haastaa nykyistä establimenttiä. On mukavampaa olla omana vajavaisena itsenään pienessä hyväksyvässä porukassa  kuin timmiksi valmennettuna tähtikokelaana kisaamassa koko kansan tuomiosta. 
 
Edellinen punkaalto eli suomiräpin toinen ja kolmas tuleminen 2000-luvun alusta  teetti nykyisen räpiskelmämme, 2010-luvun main streamin. Cheek kuin Yö, Elastinen kuin Danny, Teflon Brothers kuin Frederik. Mikä on seuraava undergroundista kasvava main stream -trendi? Tuleeko sitä? 
 
Saisinko muutaman paketin musiikillista nyhtökauraa!
 

Riku Mattila

Kirjoittaja on muusikko, tuottaja ja SibeliusAkatemian “Kevyen musiikin taiteellinen tuottaminen” -kurssin opettaja. Vuoden Tuottaja -Emma 1986, 1987, 2008. Kymmenen vuoden kokemus kotimaisen musiikin vastaavana tuotantopäällikkönä Isossa Levy-yhtiössä. Elvis ry:n hallituksen jäsen keväästä 2016.