Lauri Porra

Säveltäminen on egotonta työtä

Selvis-lehti 3/2016
Teksti: Sanna Korkee
Kuvat: Jarmo Katila

Virtuoosimaista basismia, soololevyjä, leffa- ja mainosmusiikkia, Stratovarius-biisejä ja orkesteriteoksia. Lauri Porra laajentaa rohkeasti osaamisaluettaan ja uskoo työntekoon eikä siihen, että joku olisi lahjakas syntyessään.

Vuosi 2016 on tuonut Lauri Porralle (s. 1977) useita tunnustuksia. Hän oli ehdokkaana pohjoismaisen Harpa-elokuvamusiikkipalkinnon saajaksi ja sai Voitto-palkinnon parhaasta mainosmusiikista (Visit Finland). Hänelle myönnettiin pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen NPU-palkinto, jonka perusteluissa kiitetään ”ennakkoluulottomasta rajojen ylittämisestä ja tyylilajien sekoittelusta”. Entropia, jossa Porra on ”avarakatseisesti yhdistänyt konserttoon sähköbasson ja sinfoniaorkesterin”, mainitaan erikseen.

Toinen orkesteriteos Kohta venytti klassisen musiikin rajoja Helsingin juhlaviikkojen avajaiskonsertissa elokuussa. Elokuvateattereissa alkoi tänä vuonna pyöriä kaksi kotimaista pitkää elokuvaa, joissa on Porran musiikki. Kymmenistä bändeistä tuttu basisti on nykyisin pikemminkin säveltäjä.

”Näin on – sekä ajankäytön että toimeentulon suhteen. Vakituisia bändejä mulla on tällä hetkellä vain Lauri Porra Flyover Ensemble sekä Stratovarius. Sen kanssa tehtiin juuri pitkä kiertue Japanissa ja Etelä-Amerikassa.”

Keikkamatkoilla voi joskus tehdä omia juttuja. Esimerkiksi Tappajan näköisen miehen scoren yhtä työvaihetta pystyi tekemään oikein hyvin Stratovariuksen kuuden viikon Euroopan-rundin aikana. Pieni studio kulkee mukana koko ajan.

Säveltämiseen Porra suhtautuu käytännönläheisesti.

”Pyrin säveltämään mahdollisimman käsityöläismäisesti. Vaikka välillä pitääkin kelailla musaa suht syvissäkin vesissä, niin pyrin aktiivisesti välttämään kaikkea taiteilijan egotrippailua, jolla ei ole mitään tekemistä tekeillä olevan duunin kanssa.”

Porran työmetodin voi karkeasti jakaa kahteen vaiheeseen: ideoiden keksimiseen ja jalostamiseen.

”Elementtien keksimisvaiheessa pyrin loikkimaan tekniikoiden välillä hyvinkin nopeasti saadakseni erilaisia kulmia käsiteltävään ajatukseen. Joskus ideoiden kerääminen tapahtuu ihan vaan päässä ja joskus soitan pianoa, kitaraa, bassoa, selloa, erilaisia eksoottisia kielisoittimia ja rumpuja.“

”Keksiminen on vähän samanlaista kuin verkolla kalastaminen. Sitten kun sulla on läjä kalaa, alkaa puurtaminen ja kakkosvaihe eli ideoiden jalostaminen.”

Jalostaminen on pragmaattisempaa muodon, soitinnuksen ja orkestraation hakemista kaikkia mahdollisia yhtälöitä kokeilemalla.

”Makeita melodioita ja osia on helppo keräillä, mutta todellinen haaste liittyy muodon ja soinnin, kokonaisuuden rakentamiseen.”

Luovassa työssä fiilikset tulevat ja menevät, tietää Porra. Välillä tekijä on hybriksessä ja tuntee olevansa jonkin elämää suuremman äärellä. Toisessa ääripäässä on skepsis, jolloin hän inhoaa teostaan ja itseään. Molemmat tunnetilat ovat omalla tavallaan hyväksi säveltämisessä.

”Hybriksessä pitää omaa matskuaan helvetin hyvänä. Silloin pystyy tekemään sen suhteen tosi rohkeita vetoja ja röyhkeitä kokeiluja. Ja skepsiksessä, kun käsittelee kaikkea tekemistään ylikriittisesti, pystyy tekemään yksityiskohtaisia ja tarpeellisia siivouksia.“

“Molemmat tilat ovat ylikorostuneita versioita totuudesta, ja kun ei ota itseään liian vakavasti, niitä voi käyttää hyödyksi. Ylipäänsäkin sanoisin, että asioiden liian vakavasti ottaminen voi olla hyvin haitallista, oikeastaan kaikelle.”

Porra keräilee aktiivisesti erilaisia tavallisuudesta poikkeavia soittimia, joilla hän pyrkii tuomaan tuoretta väriä musiikkiinsa.

”Useimmiten äänityksissä käytän myös studiomuusikoita, ja toisinaan isoa orkesteria.

Tuotannoissa pyrin pysymään tietyssä määrittelemässäni laatutasossa. Sekin on tavallaan itsensä brändäämistä. Ei mulle tuota vaikeuksia sanoa, että työmetodini maksaa tän verran, ja että jos ei lähde, niin voin suositella halvempaa tekijää. Toki sitten on olemassa epäilyttäviä pro bono -keikkoja, joita tekee kavereille”, Porra hymyilee.

Juuri nyt Porralla on työn alla musiikki Napapiirin sankarit 3:een. Musiikin suunnittelu alkaa jo käsikirjoitusvaiheessa, ja varsinainen säveltäminen sitten, kun leffan leikkaaja aloittaa hommat. Se on ideaalitilanne.

Tilausmusiikin tekemisessä tärkeintä ja hauskinta on paletin valitseminen. Tällä Porra tarkoittaa ensisijaisesti soitinnusta.

”Palettia ei pidä koota omien mieltymysten mukaan vaan siten, että se palvelee tarkoitusta.”

Esimerkkinä hän mainitsee elokuvan Nuotin vierestä. Se on draamakomedia, joka sijoittuu kesäiseen Hankoon. Kantava teema on häpeä, jota aikuinen poika tuntee, kun äiti osallistuu karaokekisaan.

”Tein scoren lauluyhtyeelle, pianolle ja kontrabassolle. Se on ikään kuin jazzia, joka ei kuitenkaan saa kuulostaa liikaa jazzilta.”

Referenssinä Porralla oli pianisti Jan Johanssonin levy Jazz på svenska (1964), jossa on jazzsovituksia ruotsalaisista kansanlauluista.

”Leffamusiikin ainoa tehtävä on palvella tarkoitustaan, ja siksi sen tekemisessä pitää pyrkiä mahdollisimman egottomaan toimintaan. Omasta mielestä hyvää melodiaa, kadenssia tai rytmiä ei saa tunkea teokseen väkisin, ellei se palvele tarkoitusta. Pitää pystyä säveltämään juuri siihen elokuvaan, ja välttää sitä, että lähtisi toteuttamaan jotain omia elokuvamusiikkifantasioitaan.”

Mainosmusiikin säveltäjä joutuu toimimaan vielä pienemmällä egolla ja vähemmillä vapauksilla. Se on Porran mielestä kiehtovaa.

”Ajatellaan 30 sekunnin mainosta. Siinä voi olla sekunnin 23-osan tarkkuudella määritelty se, millaisia tunnetilojen vaihteluja pitää tapahtua. Ja loput – ne on aina superjänniä. Kolmen sekunnin sisällä tulee juonellinen päätös, puolentoista sekunnin loppulogo ja sitten loppusointu, jonka pitää soida pitkään, mutta sillä on vain 0,75 sekuntia aikaa soida pitkään. Parhaimmillaan kerrassaan herkullisia aivopähkinöitä.”

Orkesterimusiikki on Porran tekemisen toinen äärilaita.

”Siihen tulee vielä laitettua vähän turhan isolla kauhalla, koska olen tehnyt sitä niin vähän. Haluaisin oppia tekemään parempaa maltillisemmin ja huolellisemmin.”

Jean Sibelius oli Lauri Porran isoisoisä. Jälkeläinen piti asian omana tietonaan siihen asti, kunnes sai julkaistua ensimmäisen levynsä vuonna 2005.

”Halusin seisoa omilla jaloillani muusikkona, enkä tulla tulla millään lainilla sisään.”

”Helppoohan sun on, kun oot lahjakas” -ajatusta Porra on saanut kuulla, mutta ei allekirjoita sitä ollenkaan. Hän uskoo vakaasti työhön. Siksi tuntuu epäreilulta, jos osaaminen laitetaan lahjakkuuden piikkiin.

Porra on siis neljännen polven muusikko ja klassisesta perheestä. Hän aloitti sellonsoiton viisivuotiaana.

”Rakastin musiikkia, mutta sellistinä olin hyvin välttävä. Oikeastaan järkyttävän huono. Kymmenen vuotta soitin, enkä koko aikana päässyt oikeastaan yhtään musiikin tekemisen makuun.”

Koulussa Porra oli laiska oppilas ja omien sanojensa mukaan alisuorittaja, jolla oli keskittymisongelma. Tilanne muuttui murrosiässä, kun piti valita jokin bändisoittimista.

”Otin basson koska ajattelin, että tämähän on vähän kuin sello. Bassonsoitto alkoikin sujua, ja aloin tehdä ihan sikana töitä sen kanssa. Hain identiteettini oman soittimen ja oman musiikkityylini kautta. Sitä ennen en ollut oikein pystynyt kunnolla keskittymään yhtään mihinkään.”

”Tietenkään en voi sanoa, ettei mikään liity perintötekijöihin. Ehkä mulla on innostusgeeni tai kyky keskittyä. Musiikki vaatii tosi voimakasta kykyä fokusoitua, ja sitä on vaikea opetella. Tarvitaan kai jonkinasteista autismi- ja aspergertaipumusta”, Porra pohtii.

Hän sävelsi nuoresta asti, kunnes Pop & Jazz Konservatoriossa tajusi, ettei osaa mitään. Tuntui, että kaikki muut olivat taitavampia, viisaampia ja ymmärsivät musiikista enemmän.

”Pianisti- ja kitaristikaverit osasivat vaikeita sointuja, mä en – enkä osaa muuten vieläkään. Koulussa sitä kiinnittää huomiota niin vääriin asioihin.

Säveltämistauko kesti monta vuotta ja loppui kunnolla vasta, kun Porra osallistui Sibelius-Akatemialla Raoul Björkenheimin workshopiin, johon piti viedä omia sävellyksiä.

”Säveltämistauko teki varmaan ihan hyvääkin. Ainakin opin soittamaan bassoa ihan hyvin”, Porra hymyilee.

”Bändisoittajista basisti on koko ajan havainnointitilassa. Hän on kivijalassa ja kuuntelee, mitä muut soittaa, ja soittaa sen oman juttunsa sen mukaan. Ja oppii sitä kautta paljon musiikista. Se on varmaan vaikuttanut muhun säveltäjänä.”

Porra miettii, että bändisoittamisen lisäksi säveltäjälle on etua siitä, että hallitsee jonkun soittimien virtuoosimaisesti.

Entä mitä muuta? Millaisia ominaisuuksia, siis taitojen lisäksi, pitää olla, että pärjää ja saa töitä säveltäjänä?

”Pitää osata tuoda itseään välillä vähän esiinkin ja kertoa avoimesti ihmisille, mitä on kiinnostunut tekemään. Ei kannata piiloutua ”me suomalaiset ollaan niin ujoja” -kilven taakse. Jos tahtoo saada sävellystilauksia tai keikkaa, niin pitää vähän myydäkin.”

Porra kannustaa astumaan pois omalta osaamis- ja mukavuusalueelta, jotta alue laajenisi.

”Elokuva-, orkesteri- ja mainosmusiikki, soolotuotanto – ne kaikki on asioita, joita en ollut ennen tehnyt. Nyt olen tehnyt ja nyt mun ei enää tarvitse pelätä, etten osaa. Sitähän se ammattitaito on. Nyt voi jo toivoa, että osaa tehdä hyvän.”

Selvis-lehti: