Stina Koistinen

Rajoista vapautunut

Selvis-lehti 2/2017
Teksti: Tommi E. Virtanen
Kuvat: Tommi E. Virtanen

Stina Koistinen (s. 1985) on taitava laulaja, joka säveltää ja sanoittaa Color Dolor ja Frank Frank Frank -yhtyeilleen. Hän unelmoi tekevänsä täydellisen poplaulun ja pääsevänsä kansainvälisille markkinoille.

Koistisen molemmat bändit, Color Dolor ja Frank Frank Frank, ovat valmistelemassa uutta materiaalia, joten biisien työstäminen täyttää Koistisen päivät. Energian jakaminen kahden ilmaisuvoimaisen yhtyeen kesken asettaa jo sinänsä haasteensa. Sen päälle Koistinen taistelee syöpää vastaan jo seitsemättä vuotta. Uuvuttavista sädehoidoista huolimatta Koistinen on halunnut panostaa musiikin tekemiseen kaiken energiansa. Asioiden on tapahduttava nyt.

”Tavoitteeni on, että jaksaisin elää tätä hetkeä ja tehdä musiikkia. Myönnän ajattelevani, että minun täytyy tehdä kaikki musiikki nyt, koska en ehkä myöhemmin ole olemassa. Yritän myös pitää mielen auki elämälle ja sen jatkuvuudelle”, selittää Koistinen.

ELÄMÄNILOA ja energiaa huokuva Frank Frank Frank julkaisi keväällä 2017 ensimmäisen singlensä Heart. Kolmen naisen combo venyttää ilmaisullaan perinteisen popyhtyeen rajoja. Ensinnäkin triosta puuttuu tyystin kielisoittimet. Stina Koistisen kanssa bändissä laulavat Amanda Blomqvist (rummut) ja Anni Elif Egecioglu (syntetisaattori).

Biisit rakentuvat usein rohkeisiin vokaaliakrobatioihin, jotka saattavat keikoilla syntyä hetkessä. Vaikka Frankien työskentely onkin välillä improvisointia ja roiskintaa, ovat monet kappaleet tarkkaan sävellettyjä.

”Kyllä me tosi tarkkaan harkitaan rakenteet ja osasta toiseen menot – ja on pakkokin, kun meitä on niin vähän. On aika vähän palikoita millä pelata. Kokonaisuudet myös harjoitellaan tarkasti.”

Trion musiikissa kuuluvat niin bulgarialainen kansanmusiikki kuin Princekin. Nimi Frank Frank Frank viittaa Aki Kaurismäen Calamari Unionin päähenkilöihin (jokaisen nimi on Frank) sekä Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen hahmoon, Neferneferneferiin.

Trion syntyhistoria ulottuu Göteborgin Högskolan för Scen och Musik -kouluun, mistä Koistinen valmistui laulajaksi vuonna 2013. Ajatus bändin perustamisesta syntyi, kun hän sai esiintymiskutsun vuoden 2016 This Is Art Pop -festareille Göteborgiin.
”Siellä soitettiin pelkästään uutta, ensiesityksen saavaa musiikkia. Päätin koota sinne uuden bändin. Olimme jo aiemmin jutelleet Annin kanssa, että pitäisi perustaa bändi. Amandan kanssa olin käynyt jammailemassa muutaman kerran.”

Koistinen hehkuttaa Göteborgin koulun vaikutusta. Vasta siellä, kahdeksan vuoden kouluputken jälkeen, hän löysi perinteisistä popkaavoista vapaan ilmaisun. Hän lähtiGöteborgiin opiskelemaan jazz-pohjaista improvisointi, ja opiskeli free-improvisoinnin lisäksi paljon säveltämistä ja sovittamista isoille bändeille.

"Opin vapautumaan siitä ajatuksesta, että mikä on musiikkia ja mikä ei.”

Koistisen missio onkin tämän taustan valossa hieman yllättävä: hän haluaa tehdä täydellisen popkappaleen.

”Sellaisen kuin vaikka J. Karjalaisen Telepatiaa tai Bonnie Tylerin Total Eclipse Of The Heart”, hän määrittelee.

Esimerkiksi Frank Frank Frankin mahtipontinen This love onnistuu tavoittamaan Koistisen visiota. Siinä on oivaa radiopotentiaalia.

”This love syntyi biisileirillä Sipoon mökillämme yhdessä. Meidän yhteistyö on hyvin joustavaa ja vaihtelevaa. Usein biisit saavat alkunsa jammailemalla.”

Tämä on helppo uskoa. Frankien hyvä energia välittyy niin musiikista kuin lavaolemuksesta.

COLOR DOLOR on Koistisen toinen bändi. Se tavoittelee kansainvälistä uraa ja on tehnyt kaksi taiteellisesti kunnianhimoista levyä Cuckoo In a Clock (2013) ja Wonderchild (2015). Yhtyeen nimi kertoo jotain olennaista johtajastaan. Värisävyjä (engl. / esp. color) Koistisesta löytyy, eikä niitä ole onnistunut himmentämään sairauskaan – espanjankielen sana dolor tarkoittaa tuskaa.

Koistisen nyansseja ja dynamiikkaa sisältävästä laulusta tulevat mieleen milloin Kate Bushin kerrokselliset laulut, milloin jopa Jeff Buckleyn viiltävä vibrato. Vaikka yhtyeen englanninkielinen taidepop ei välttämättä olekaan radiokanavien peruskauraa, luulisi potentiaalista yleisöpohjaa löytyvän ainakin Suomen ulkopuolelta.

Yhtye olisi saattanut jäädä syntymättä ilman pysäyttävää sairausdiagnoosia. Koistinen oli opiskellut laulua intensiivisesti jo vuosia, mutta oman musiikin tekeminen oli jäänyt yhteisprojekteihin ilman selkeämpää suuntaa. Sairaalasta keväällä 2010 tullut puhelu muutti kaiken.

”Olin kärsinyt päänsäryistä vuoden, ja kun naama rupesi puutumaan, kävin magneettikuvauksissa. Pian tuli käsky saapua heti sairaalaan. Samana iltana minut leikattiin. Kasvain oli painanut aivoja, minkä seurauksena niiden nestekierto oli häiriintynyt. Kasvaimesta otettiin koepala. Todettiin, että se on harvinainen syöpä.”

Samana keväänä Koistinen mietti, mitä hän tekisi Pop & Jazz Konservatorion lopputyöksi. Elämän rajallisuutta pohtiessa syntyi Color Dolor.

”Halusin perustaa bändin lopputyötä varten, tehdä kaikki sen biisit ja ottaa kerrankin vastuun kokonaan itse. En halunnut myöskään rajoittaa itseäni. Päätin, että kappaleet voivat olla ihan mitä vain minusta kumpuaa.”

Levy oli jo valmis ja levytyssopimus taskussa, kun neljä Anna Ahmatovan runoihin perustuvaa sävellystä piti tekstittää uudelleen. Runoilijan perikunta nimittäin vaati isoja korvauksia tekstien käytöstä. Julkaisu pitkittyi, ja albumi näki päivänvalon vasta 2013. Sen nimi Cuckoo in a Clock on kuitenkin Ahmatovan Käki-runosta peräisin.

RANKKA elämäntilanne että vahva positiivisuus kuuluvat sanoituksissa, joita Koistinen on tehnyt Color Dolorille.

”Haluaisin välittää elämänkipinää, joka itsessäni leimuaa vahvasti myös sen takia, että olen kohdannut kuoleman realismia. Haluaisin välittää tunnetta, että arvostan sitä, että olen elossa."

Mutta myös tutkimusmatkailu, omien arvojen ja mielipiteiden kyseenalaistaminen ovat Koistisen teemoja. Ja lohtu.

"Olen itsekin saanut musiikista hirveästi lohtua. En ole yksin tunteideni kanssa.”

Color Dolor työstää paraikaa kolmatta albumiaan. Yhtyeen koossapitävän kaksikon toinen osapuoli on kitaristi Nicolas ”Leissi” Rehn.

”Tällä kolmannella levyllä Leissi on ollut pääsäveltäjä, jonka aihioista olemme lähteneet rakentamaan biisejä. Tekstit teemme yhdessä. Yritämme lyödä läpi kansainvälisesti ja se vaatii tosi vahvat biisit, joissa ei saa olla mitään turhanpäiväistä.”

Kappaleita hiotaan pieteetillä ja itsekritiikki on vahva. Yhteistyö on opettanut Koistiselle uudenlaista lähestymistapaa työskentelyyn.

”Ollaan kirjoitettu kappaleisiin jopa viisi erilaista A-osaa, että saadaan mahdollisimman hiotut biisit. Kunnianhimo ja kriittisyys on vaativaa. Välillä Leissi on tullut treeneihin, että ”mä tein uuden A-osan tähän biisiin”. Aluksi se oli hirveää, myönnän. Oma idea tuntui niin hyvältä ja rakkaalta. Nyt olen oppinut, että ainoastaan sillä on väliä, että biisi on paras täydellinen itsensä. Ennen kirjoitin kappaleen ja olin sitä mieltä, että se on minun taideteos johon ei saa koskea. Kill your darlings -ajattelu oli minulle vaikeaa.”

Yhteistyö pakottaa luopumaan omasta egosta, ja sitä Koistinen pitääkin Leissin kanssa työskentelyn tärkeimpänä oppina. Koistinen on kokeilija, joka säveltää usein improvisoimalla. Silloin vastapeluri, jonka kanssa pallotella, on arvokas.

”Kun pääsee itsestään ulos, pystyy katsomaan kokonaisuutta laajemmin. Vaikka henkilökohtaisuus on kuitenkin kiinnostavinta."

Mutta miten päästä irti egosta ja pysyä henkilökohtaisena – siinäpä pulma.

"Kun on toisen aihio, niin on pakko mennä toisen kenkiin ja tarjota se oma näkökulma. Sekin on hauskaa. Meillä on Leissin kanssa ihan eri elämäntilanteet. Siitä tulee hauska twist.”

YKSIN säveltäessään Koistinen käyttää toisinaan apuna pianoa, mutta suurimman osan ideoistaan hän jalostaa laulaen. Siihen muut eivät ole saaneet aiemmin puuttua.

”Olen toki ennenkin tehnyt biisejä ryhmässä, esimerkiksi Happy Go Lucky -bändin kanssa. Mutta minun tonttini oli aina laulu ja sanojen kirjoittaminen. Jos joku puuttui siihen, saatoin näpäyttää takaisin, että ”näin on hyvä”. Color Dolorissa kirjoitamme Leissin kanssa yhdessä myös laulumelodiat ja sanat. Siinä on saanut kehittyä aivan uudenlaiseen yhteistyöhön, mikä on todella opettavaista ja hienoa.”

Stina Koistisen on parin vuoden aikana saattanut bongata duetoimasta Mikael Saaren Dialogue-videolla tai keikkailemasta Teho Majamäki -orkesterin solistina. Maaliskuussa hän aloitti Sara Mellerin kanssa joka perjantaisen radioshow’n Radio Helsingissä. ”Müller & Goisthoff”  riemastuttavat ja ärsyttävät laulamalla häpeilemättä biisien päälle tai puhumalla estoitta seksistä.

KAIKEN LISÄKSI Koistinen suunnittelee soololevyn tekemistä.

”Tiedän jo nyt, että siitä tulee paljon yksiulotteisempi, koska olen yksin ideoineni kanssa. Toinen näkökulma puuttuu. Soololevyni tulee olemaan pitkälti akustinen; pianoa ja jousikvartettia. Yritän tehdä tällä kertaa aika pieniä kappaleita. Haluaisin tehdä herkän levyn.”

Selvis-lehti: