Janne Rintala

Nurinkuristen tarinoiden metsästäjä

Selvis-lehti 2/2017
Teksti: Lasse Wikman
Kuvat: Lasse Wikman

Sanotaan, että armeija tekee miehen. Janne Rintalasta (s. 1984) se teki lauluntekijän. Hän pääsi armeijan soittokuntaan, tapasi Arttu Wiskarin ja aloitti uudestaan laulujen kirjoittamisen. Janne Rintala on säveltänyt ja sanoittanut lauluja monelle suomalaiselle artistille ja ollut tekemässä Arttu Wiskarin suurimpia hittejä.

 

Rintala kulkee suomalaisen iskelmäperinteen polkuja. Hänen laulujaan rakastetaan tai vihataan, mutta kylmäksi ne eivät jätä. Rintala ei leiju, koska hän on tehnyt paljon töitä menestyksensä eteen. Hän tulee haastatteluun täsmällisesti sovittuna aikana ja on käynyt ostamassa pullaa ja kahvimaitoa. 
Kaupan kassalla oli ollut pari ihmistä aamuoluita ostamassa, ja laulunaiheiden metsästäjä oli taas herännyt.

”Niiltä jäi 6 olutta tiskille, vaikka kello oli vasta hiukan yli 9. Tossa on biisin aihe. Kun menee niin huonosti, että ei edes kaupasta saa aamukaljoja ulos."

"Tää on jatkuvaa aiheiden metsästämistä. Hankkiudun omituisiin tilanteisiin ja yritän olla avoin.”

VANHEMMAT VEIVÄT kaksivuotiaan Rintalan musiikkileikkikouluun. Se antoi ensimmäiset soinnut hänen koko uralleen. Tuntien jälkeen innokasta poikaa oli lähes mahdotonta saada kotiin. Piano ja rummut kiinnostivat. Opettaja neuvoi vanhempia hankkimaan jonkin soittimen.

”Me vuokrattiin Hellas-piano, koska perheellä ei ollut rahaa ostaa omaa. Lopulta piano lunastettiin omaksi. Nykyään mulla on oma kämppä ja se sama musta Hellas Helsinki on edelleen olohuoneessa.”

Musiikkileikkikoulun jälkeen Rintala haki Sibelius-Akatemiaan lapsille suunnatulle linjalle, josta opettaja oli vinkannut vanhemmille. Siellä hän kävi monta vuotta, kunnes ei enää murrosiässä  halunnut soittaa klassista musiikkia. Jälleen opettaja oli hereillä ja kannusti poikaa hakemaan Oulunkylän Pop & Jazz Opistoon. Rintala opiskeli siellä viisi vuotta pianonsoittoa.

”Sitten ei enää napanneet pianotunnit, kun meillä oli jo bändi ja haaveiltiin pääsevämme soittamaan keikkoja. Lisäksi mä oon kärkäs suustani. Sain Oulunkylästä oikeastaan monoa, kun en suorittanut tietyllä aikavälillä niitä teorioita, jotka kuuluivat kurssiin. Mä olisin halunnut oppia semmoisia juttuja, jotka ei kuulunut niiden opetussuunnitelmaan.”

Rintalan isällä oli aikoinaan työsuhdeauto, jonka soittimeen oli jäänyt kasetti sisään. Aina kun isä käynnisti auton, niin Kake Randelin lauloi on talvi takanapäin lappuliisat tarkenee. Rintalalle se jäi selkäytimeen ja näin hän oppi jo pienenä, että hitti syntyy toistojen kautta. Randelinin laulaman kappaleen alun hän arvioi kuulleensa miljoona kertaa.

Tarinankertoja ja melodisen iskelmämusiikin ystävä Rintala on ollut aina, kasettisoittimesta huolimatta tai sen ansiosta.

”Jäin kiinni niihin tarinoihin, joita vanhemmat kuuntelivat. Mietin, että toi lähtee Pohjois-Karjalaan, vetää verkkarit jalkaan ja juo kaljaa auringon nousuun. Tai pojan nimi on Päivi. Vanhoja poikia viiksekkäitä kolahti kovaa. Miikkulainen oli ihan yksin siellä saaressa. Mä valehtelin helvetisti lapsena ja keksin aina kaikkia satuja. Äiti ja isä nauroivat, kun kerroin olleeni taas sen ja sen kanssa tai törmänneeni sattumalta siihen ja siihen tyyppiin. Se oli sellaista lapselle tyypillistä liioittelua. Ei siinä ollut mitään petosta taustalla, kaiken maailman mielikuvituskavereita vain. Koulussa selitin, että faija tuntee sen ja sen, vaikka ei mun faija tunne yhtään ketään.  Ne tarinat vaan oli mun päässä.”

Gösta Sundqvist vilahtelee Rintalan puheissa aika usein. Hän sanoo ahmineensa kaiken tiedon, mitä Sundqvististä on saatavilla. Sundqvist ei koskaan viihtynyt parrasvaloissa, eikä siellä viihdy Rintalakaan.

”Musta on kiva olla taustalla, en halua olla esillä huomion keskipisteessä. Äänen lisäksi itsekritiikki on aina pitänyt mut poissa estradeilta.”

MURROSIÄSSÄ Rintala teki pilatekstejä tuttuihin lauluihin. Vanhassa kirjoituskoneessa oli vain punainen nauha, joten alkuaikojen teksti oli punaista. Rintala sai koulukaverit nauramaan. Se oli tavallaan hänen oppikoulunsa sanoittajaksi.

Tutuissa melodioissa uuden tekstin piti pysyä samoissa mitoissa kuin alkuperäisenkin, ja Rintala sisäisti rytmiikan ja muodon kuin itsestään. Samalla hän loi suuntaviivat omannäköiselleen musiikille. Hyvät kokemukset pilatekstien tekijänä saivat hänet tuomaan omia laulujaan bänditreeneihin. Siihen aikaan brittiläinen Oasis oli suosittu ja se oli myös bändin tavaramerkki.

”Mä tarjosin omia suomenkielisiä biisejäni. Mitä jos vedettäisiin tällaista? Jätkät nauroivat mulle. Oon herkkä poika. Se riipas sieluun niin, että mä en tehnyt mitään kolmeen, neljään vuoteen.  Siinä iässä se oli kova paikka. Kyseinen bändi loppui osaltani aika pian.”

Kipinä laulujen tekemiseen jäi kuitenkin kytemään. Armeijassa Rintala pääsi soittokuntaan, jossa hänellä oli paljon ylimääräistä aikaa. Se oli otollinen hetki aloittaa vanha harrastus uudestaan. Pilatekstit armeijakavereista ja esimiehistä upposivat kiitolliseen yleisöön, joka nauroi vedet silmissä. Rintala huomasi, että naurut osuivat myös oikeisiin kohtiin. Se oli kuin bensaa olisi heittänyt tuleen, ja piilossa ollut kipinä roihahti täyteen liekkiin.

”Siellä törmäsin myös Arttu Wiskariin. Intin jälkeen ajattelin, että pitäisikö tehdä myös jotain omia juttuja. Kun en itse osaa laulaa niin soitin Artulle.”

TYÖKAVERINSA JUHLISSA syksyllä 2004 Rintala tapasi Olli Saksan. Saksa oli ensi askeleitaan ottava tuottaja, joka oli rakentamassa itselleen studiota. Molemmilla miehillä oli sama päämäärä: päästä tekemään musiikkia muille. Siitä illasta alkoi miesten ystävyys ja yhteistyö.

”Artun ensimmäisiä juttuja mentiin demottamaan Ollin studioon. Kaikki Wiskarin ekan levyn jutuista on sieltä lähtöisin.”

Musiikkialan epävarmuus sai Rintalan hakeutumaan ammattikorkeakouluun. Hän valmistui tradenomiksi ja teki vuonna 2009 lopputyönsä Arttu Wiskarin uran ja imagon rakentamisesta.

”Naurattaa, kun kattelee mistä tein lopputyön. Imagoa ei voi mun mielestä rakentaa kuin hetkeksi. Ei kukaan voi olla munamies koko elämäänsä. Opiskelin sen takia, että pääsisin irti musatouhuista."

"Tää on epävarma ala, enkä ole mikään yrittäjätyyppi. Ostan mieluummin henkivakuutuksen kuin jätän sen ostamatta.”

Rintala, Saksa ja Wiskari ovat löytäneet oman paikkansa suomalaisessa musiikkikentässä. Oma juttu syntyi luonnollisesti, pakottamatta. Tarinoissa esiintyvät tavalliset suomalaiset ja heidän arkensa. Rintala sanoo kasvaneensa työläisperheessä, ja siitä löytyy kansanmiehen katsontakanta asioihin. Hän sanoo kulkeneensa aina vastavirtaan. Hän kuunteli Dingoa ja Irwiniä silloin, kun muut kuuntelivat jotain muuta.

”Me tehdään mielestämme tärkeistä asioista juttuja. Esimerkiksi Tuntemattomassa potilaassa on vahvasti omakohtaisuutta, ja sitten on huumoria. Joku luulee, että meillä on joku Excel täällä auki ja me katotaan missä on suomalaisten kipupiste tai talvisota. Ei se niin ole. Me ollaan lapsellisen yksinkertaisia poikia ja se, mikä on kolahtanut meihin, me ollaan tehty. Vahvasti nää jutut liittyy myös Arttuun. Se on kansanmies ja reilu jätkä, ja se välittyy.”

Moni on arvellut, että Wiskarin ja Rintalan työt rautakaupassa olivat vain osa keksittyä tarinaa ja imagoa. Se oli kuitenkin totta ja yksi välivaihe matkalla musiikin ammattilaisuuteen.

”Kun Artulle saatiin diili, niin tajusin, että tästä voi tulla ammatti. Olli kantoi myös isoa vastuuta tekemisestä. Me oltiin kuin pimeässä hohkaava dynamo; haluttiin näyttää. Turbiinit olivat vastassa. Monet tuottajat ja A&R-tyypit olivat työskennelleet niiden tyyppien kanssa, joiden jalanjäljillä me oltiin. Ne mietti, että nää jutut on tehty aikoinaan jo paljon paremmin, eikä teidän rahkeet riitä sille tasolle mitä tarvitaan. Täällä on tän tyyppisessä musassa vahva perinne, jos joku astuu siihen kenttään, niin menee kauan ennen kuin pääsee muiden syleilyyn."

"Luojan kiitos, meidän kohdalla ei ollut niin tärkeää, onko artistilla sixpack tai miltä se näyttää.”

Rintala sanoo tekevänsä musiikillisia matkoja koko ajan kauemmaksi. Hän yhdistelee langanpätkiä ja haluaa ymmärtää, mistä kaikki tulee. Silloin on helpompaa hahmottaa se, mihin on menossa. Hän on pohtinut myös sitä, että ennen laulut käsittelivät hyvin paljon luontoa, mutta nykyään elämykset lauluissa haetaan pääsääntöisesti muista asioista. Teksteissä näkyy ihmisten erkaantuminen luonnosta.

Rintala sepittää tarinoita edelleenkin, mutta niissä on aina ripaus myös omaa. Sanoittamassaan Sirpa-kappaleessa hän pohtii kaupunkilaisten muuttoa maaseudulle. Kaikki rahat menevät uuteen taloon ja muuttoon, eikä tarinan pariskunnalle jää jäljelle kuin rakkaus. Hän kysyy laulussa, että voiko mäyräkoiran päästää luontoon. Avaimet käteen -kappaleessa mietitään oman talon rakentamiseen liittyviä asioita. Rintala on rakennuttanut itselleen pari vuotta sitten talon ja hänellä on myös mäyräkoira.

”Hyvä biisi on sellainen, jossa mennään teksti edellä. Biisin nimen pitää herättää. Hyvä tarina on jollain tavalla nurinkurinen. Pidän biiseistä, joissa on kauniit melodiat ja harmoniat. Siinä pitää olla joku pikkuinen ristiriita. Olen oneliner-storymagneetti, joka yrittää löytää jääkaappimagneettiin sopivia lauseita maailmasta ja ihmisten jutuista. Mulla on yksinkertainen systeemi työhuoneella. Teen ensin pianoraidan ja sitten yritän saada keräämistäni jutuista tarinoita aikaan. Jutuilla on yleensä parin kuukauden hautomo. Työhuone on karu koppi, eikä siinä inspiraatiota kannata odotella."

"Tarvitaan hyvä lause ja kuva alkaa pyörimään. Yleensä se kuva on hyvin pelkistetty – kuin Kaurismäen leffasta.”

MUIDEN KANSSA lauluja tehdessään Rintala imee itseensä vaikutteita. Varsinkin hiphop on tuonut uusia tuulia hänen omaan tekemiseensä. Rintalalla on mielestään niin erikoisia juttuja, että muiden on vaikea päästä niihin sisään. On helpompaa, että hän itse yrittää astua muiden ajatusmaailmaan. Hän sanoo olevansa selviytyjä, joka sulautuu erilaisiin tilanteisiin.

Rintala ei usko, että tarinat ovat ikuisia. Mutta miten käy ihmisten keskittymiskyvylle?

”En jaksa uskoa, että tarinat kuolisivat ja vain yhden lauseen pätkät menestyisivät. Luottavaisena menen heikoille jäillä ilman naskaleita. Kaksi säkeistöä ja c-osa vaatii jo keskittymistä. Se voi olla jollekin nykyään ylipääsemätön este. Siksi tarinoiden on oltava oikeasti kiinnostavia.”

RINTALAN MUSIIKKI on koskettanut massoja. Se on vaikeaa nykyään, koska kaikki on niin pirstaleista. Hän on aito, niin kuin hänen tarinansa henkilötkin.

Kun on aika purkaa muistiin kertyneet lauseenpätkät, Rintala vetäytyy huoneeseensa kirjoittamaan. Huone on entinen siivouskoppi, mutta siinäkin on jotain vertauskuvallisesta. Ehkä seuraavan laulun aihe?

Selvis-lehti: