Paula Vesala

Musiikissa on koti

Selvis-lehti 3/2016
Teksti: Inka Nousiainen
Kuvat: Viivi Huuska

PMMP:n lopetettua vuonna 2013 Paula Vesala oli pitkään kirjoittamatta lauluja. Soololevynsä myötä hän palasi suoraan parrasvaloihin, myi Tavastian loppuun neljästi yhden viikonlopun aikana ja sai Junnu Vainio -tunnustuspalkinnon työstään sanoittajana. "Mä vain olen koukussa sanoihin. Se ei ole muuttunut mihinkään."

TAKANA ON tiukka festarikesä ja viikonlopun keikkaputki Tavastia-klubilla. Edessä on paluu Los Angelesiin jatkamaan maisterin opintoja maineikkaassa UCLA:ssa, jonka näytelmäkirjailijalinjalla Vesala aloitti syksyllä 2014.

"Juuri kun tauon jälkeen totuin taas olemaan lavalla, se loppuu. Mutta on myös ihana päästä takaisin teatterin pariin."

Sooloalbumi Vesala ilmestyi kesäkuussa. Singlet Tequila ja Älä droppaa mun tunnelmaa ovat myyneet platinaa. Kehuja ja tungosta keikoilla on riittänyt. Vesalan päätä ei kuitenkaan tunnu huimaavan.

"Hartiat on kyllä kesän jäljiltä tukossa! Se keytar painaa aika paljon. Onneksi sain kalenteriin mahtumaan ajan hierojalle."

Paula Vesala on tottunut tekemään paljon ja monenlaista. Omien kappaleiden ohella hän on tehnyt sanoituksia useille muille artisteille, säveltänyt teatterille ja elokuviin, kirjoittanut ja kääntänyt näytelmiä, tehnyt äänirooleja, näytellyt. Lajista toiseen siirtyminen on hänelle luontaista.

"Tykkään ylipäätään liikkua vapaasti. En halua jäädä kiinni johonkin tiettyyn rooliin tai sosiaaliseen ympäristöön. Identiteetti on asia, jota luo ja haluaakin luoda uudestaan koko ajan. Sitä paitsi elin lapsuuden ja nuoruuden, jossa ei tottunut staattiseen olotilaan."

KAIKKI ALKOI kattiloiden kolistelusta kolmevuotiaana. 4–5-vuotiaasta alkaen Vesala jo esiintyi ja teki omia lauluja. Siitä asti oli selvää, että sanojen ja musiikin parissa olisi koti. Fyysinen koti vaihtui moneen kertaan ja Vesala ehti asua nuorena useammallakin pienellä paikkakunnalla, jossa joutui aina aloittamaan alusta, olemaan uusi ja sivullinen.

"Nojauduin vahvasti musaan. Siitä sai seuraa aina. Yläasteella mulla oli omia bändejä, olin mukana kansanmusiikkibändi Rätvänässä ja tein biisejä a cappella -yhtyeellemme Rillapiät. Sen lisäksi oli härömpiä proggiksia."

Sanoituspuoli kulki käsi kädessä runouden kanssa. Vesala luki paljon. Laulunkirjoittamista hän harjoitteli säveltämällä runoja ja kirjoittamalla niihin lisäsäkeistöjä, esimerkkinä Kanteletar, jonka myötä hän opetteli kirjoittamaan kansanmusiikkityyliin, tai Helena Anhavan runo, jonka pohjalta syntyi Vesa-Matti Loirin sittemmin levyttämä Ei tullutkaan äänettömyys.

"Siinä ensimmäinen säkeistö on Anhavan, loput kirjoitin itse. Kertosäkeen olen tehnyt jälkikäteen mutta säkeistöt on tehty jo silloin kouluaikoina."

Hyvä kirjoittaja Vesala ei kuitenkaan kokenut olevansa, ainakaan äidinkielen arvosteluasteikolla.

"Kirjoitin aiheiden vierestä ja rönsyilin, en osannut referoida tai keskittyä. Menestyin kouluaineissa hyvin mutta olin jälki-istunnossa sun muissa ongelmissa usein. Varmaan mä tänä päivänä saisin jonkun diagnoosin", Vesala hymyilee.

"Mutta se mua on parhaiten opettanut. Etten ole seurannut oppeja."

Sanoittajakouluista parhaimpana Vesala pitää Jori Sjöroosin kappaleiden tekstittämistä. Sjöroosia hän kuvailee täydelliseksi työpariksi, jonka kanssa hän jakoi tärkeän elämänvaiheen ja PMMP:n elinkaaren Mira Luodin ohella.

"Sanojen sommittelu Jorin kappaleiden polveilevaan ja ei-suomalaiseen rytmiikkaan tekivät musta paremman sanoittajan kuin muuten olisin."

JUHA VAINIO -palkinnon perusteluissa Vesalaa kiitellään monipuoliseksi lyyrikoksi, jonka sanoitukset "nostavat rimaa ja avaavat uusia ikkunoita suomalaisessa laululyriikassa".

"Itselleni oleellisinta on rehellisyys, se että onnistuisin aidosti antamaan jotain itsestäni.  Olen vuosien varrella kirjoittanut kaikista mahdollisista läpikäydyistä oloista ja monista eri aiheista."

PMMP:n aikana tuli sellaistakin palautetta, että jotkut kappaleista olivat liian synkkiä.

"Se tuntui pahalta. Ikään kuin ei olisi ollut lupaa tuntea niin. Eräänlaista yksinjättämismekanismia sekin. Kävin nuorena läpi vakavan depression, sellainen jättää pysyvät jäljet. Myös ikävistä asioista täytyy voida puhua. Ja palautteen perusteella juuri ne synkät kappaleet ovat tuoneet lohtua samassa tilanteessa oleville."

On  kuitenkin rajoja, joita Vesala ei halua ylittää.

"En voisi kirjoittaa omaa maailmankuvaani vastaan. Voi olla anarkiaa, voi olla roolileikkejä, pitää tehdä näkyväksi erilaisia hahmoja. Mutta tarkkana täytyy olla. Eivät poplaulutkaan ole viattomia. Biiseissä voi salakuljettaa isoja asioita."

Toinen, minkä Vesala kokee vaikeaksi, on retron tekeminen ilman uutta ajatusta, tarkoittaa se sitten tekstillistä, sävellyksellistä tai soundillista puolta.

"Mun on vaikea ymmärtää, miksi pitäisi tehdä replikoita jo tehdyistä. On eri asia tiedostaa historia ja olla jotain mieltä suhteessa siihen kuin vain kopioida vanhaa. Pelkkä nostalgia on tuhoava voima. Sen kanssa on kiva flirttailla, mutta mulla on siihen aika ristiriitainen suhde."

PARHAITA POPTEKSTEJÄ Vesala kuvailee ylipäätään sellaisiksi, joiden alla on enemmän.

"Ja siihen päälle sitten se sanojen sommittelu, miten vokaalit soi ja niin edelleen, sellaisten asioiden ehdoillahan laulutekstejä rakennetaan."

Sanojen voimaa Vesala kuvaa huumaavaksi.

"Kaikki se, niiden rytmi, sointiväri, miltä ne tuntuvat, kuulostavat. Mitä on sanojen sisällä, mitä niiden väleissä. Olen vain niin koukussa sanoihin."

PMMP:n kappaleista Vesala nostaa sanomaltaan esiin Tytöt, feministi kun on.

"Siitä olen ylpeä. Että on saatu ihmiset hoilaamaan sellaista!"

Tekstien takana seisominen on Vesalalle tärkeää myös silloin, kun hän kirjoittaa muille kuin itselleen.

"Onnistunein lopputulos on silloin kun olen pystynyt olemaan rehellinen itselleni, ja samalla esittäjä voi kokea kappaleeseen omistajuutta."

SOOLOLEVYNSÄ Vesala kertoo syntyneen spontaanisti.

"Sen tekeminen oli suorastaan maagista. En jäänyt kelailemaan liikoja, profiloitumista tai muuta, annoin vain mennä."

Levynteko ajoittuu kesään 2015, jolloin loma koulusta oli alkanut. Ensimmäiset biisit olivat syntyneet jo kolme vuotta vuotta aiemmin, mutta tuolloin niille oli vihdoin aikaa.

"Biisinkirjoittaminen sujui varmaan senkin takia, että olin niin pitkään kirjoittanut ihan muuta. PMMP:n lopettamisen jälkeen hoitelin vielä pitkään yhtyeen lupa-asioita ja muita byrokraattisia tylsyyksiä."

Jokaiselle kappaleelle riitti kaksi päivää. Niiden aikana syntyivät teksti, sävellys ja ainakin alustava idea tuotannosta. Levylle jäi paljon asioita jo demoversioista, Sinuun minä jään -kappaleesta syntyhetken laulu- ja pianoraidat.

"Samaa fiilistä ei vain tavoittanut enää jälkikäteen, vaikka yritti."

PMMP:n viimeisen levyn aikoihin Vesala oli ollut keskellä taiteellista kriisiä.

"Oli olo, että enää ei liljankukka tai 3:33 mitta riitä. Tajusin eri aiheiden tarvitsevan erilaisia muotoja. Sillä levyllä ollaan selkeästi vedenjakajalla, jokin vaihe on päättymässä ja seuraava aluillaan. "

Uuden albumin Vesala aloittaakin rohkeasti yli viiden minuutin pituisella, triphop- ja itämaissävytteisellä teoksella Rakkaus ja maailmanloppu.

"Siinä on pohjalla monenlainen vitutus liittyen stereotypioihin ja vituralleen menneisiin ihmissuhteisiin. Apokalypsi kiinnostaa ja se kuuluu", hän nauraa.

BLOKKEJA tai tyhjän paperin kammoa Paula Vesala ei tekemisessään tunnista.

"Mulle kirjoittaminen on lihastyötä. Toki asiaa helpottaa että tekee useita lajeja; lajista toiseen hyppelehtiminen rentouttaa. Olen myös onnekseni nopea kirjoittaja. Kun idea tulee, se on kirjoitettava heti ylös."

Ja sitten kun ei suju,  ei suju. Esimerkiksi Lautturin kirjoittaminen kesti aikanaan kuukausia. Joku biisi on saattanut jäädä pariksikin vuodeksi, kunnes oikea hetki on koittanut.

"Keskeneräisyyttä on vain pakko sietää. Kuten sitäkin, että biisin työstövaihe on aina jossain vaiheessa paskaa. Tai kun paperille tulee vain kliseistä kuraa, se on ihan okei, koska se on vain osa prosessia."

Tärkeimpänä biisintekometodina Vesala pitää muista inspiroitumista.

"Kuunteleminen, lukeminen, kohtaamiset. Ja pää työskentelee koko ajan. Olen ollut lukuisia kertoja poissaolevaa seuraa tai jäänyt johonkin pellonlaitaan laulamaan kännykkään. Kotona työskentely alkaakin sitten noiden nauhoitusten kuuntelemisella ja ideoiden työstämisellä eteenpäin. Se kuinka vaistonvaraista tai suunnitelmallista biisinkirjoittaminen on, riippuu ihan tilanteesta ja proggiksesta."

Vesala myöntää, että töiden jaksottamista ja voimien jakamista on pitänyt opetella.

"Nukkuminen on usein vaikeaa, kun työasioita pyörii mielessä niin paljon."

MUILLE TEHDYISTÄ kirjoitusprojekteista Vesala mainitsee mieleenpainuvana Svenska Teaternille tekemänsä suomennokset Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen musikaaleista Kristina från Duvemåla ja Mamma mia. Ensimmäiseen hän käänsi myös dialogiin, toiseen lyriikat, jotka sai halutessaan tilata tablettiin.

"Mukaan pääsin koekäännösten kautta. Kun olin tehnyt suomennokset, niistä teetettiin vastakäännökset, jotta minun käännökseni voitiin tarkistaa. Olihan se jännää. Pääsin myös tapaamaan Björniä ja Bennyä studiolle, jossa sain soittaa Bennyn pianoa ja ihailla mikkiä johon Meryl Streep oli laulanut The winner takes it all!"

Ulvaeuksen kanssa Vesala kävi käännöksen tarkasti läpi ja keskusteli ratkaisuista.

"Ja kun olin lähdössä, Benny sanoi mulle että: "You're a poet!" Piti mennä samppanjalle kun tuli niin hieno fiilis. Siinähän olivat lapsuuteni idolit."

TEATTERIN MAAILMAA ylipäätään Vesala rakastaa sen vuoksi, että teatterissa on popmusiikkia enemmän tilaa ihmisyydelle.

"On yhä ihmeellistä kokoontua siellä samaan tilaan olemaan ihmisenä ihmiselle."

Toisaalta parhaimmillaan popkin tarjoaa merkittäviä kohtaamisen paikkoja. 

"Se miten biisi toisessa resonoi, on tärkeintä. Ei haittaa vaikka esimerkiksi tekstin tulkinta poikkeaisi omasta. Eri biiseillä on niin erilaisia tehtäviä ja ne voivat toimia niin monin eri tavoin, joku tanssittaa, joku ärsyttää, joku itkettää, joku lohduttaa, joihinkin jää koukkuun ja joissakin on selittämätön tunnelma."

Tämänhetkisessä kodissa Kaliforniassa Vesalaa odottaa seuraava oma ensi-ilta. Uusin näytelmä pohjautuu PMMP:n viimeisimmän levyn kappaleeseen Korkeasaari. Kappale puolestaan pohjautuu kirjeisiin, joita tuntematon poika Vesalalle lähetti.

"Halusin käsitellä tarinaa vielä laulutekstiä laajemmassa muodossa."

MITKÄ sitten ovat tärkeimpiä oppeja, jotka Paula Vesala on monipuolisella ja menestyksekkäällä urallaan saanut.

"No ainakin se, että yhden onnistumisen alla on aina kymmenen epäonnistumista. Ja se, että mikään ei ole kiveen kirjoitettua. Kaikki tavat sanoa tai kirjoittaa ovat omalla tavallaan oikein."

Portinvartijoita Vesala kertoo inhonneensa aina.

"Nyt kun olen itse päässyt porteista kulkemaan, toivon että voisin vetää mukanani muitakin. Tarvitaan niitä jotka räjäyttävät pakan, ja tarjoavat sitä kautta tilaa uusille tulokkaille."

JUHA VAINIO -palkintonsa Paula Vesala omisti kaikille niille tytöille ja naisille, jotka hänen kanssaan sanoittavat tai tulevat sanoittamaan tätä hetkeä, sillä niin pitkään naiset olivat tässä tehtävässä sivuosassa.

"Tärkeintä on olla rehellinen sille, mikä itseä kiinnostaa. Eikä henkilökohtaisuutta kannata pelätä. Yksityisetkin kokemukset ovat vain raaka-ainetta, joka muuttuu joksikin yhteiseksi. Kaikki täällä inspiroituvat toisistaan."

Ja mitä voi käydä parhaassa tapauksessa? Se, että jonakin päivänä huomaa, ettei ollutkaan kenenkään kopio vaan onnistui luomaan jotain uutta.

 

Jutussa mainittujen kappaleiden tekijätiedot
Tequila, Älä droppaa mun tunnelmaa, Sinuun minä jään, Rakkaus ja maailmanloppu, Ei tullutkaan äänettömyys: säv. ja san. Paula Vesala

Tytöt, Lautturi, Korkeasaari: säv. Jori Sjöroos, san. Paula Vesala

The winner takes it all: Björn Ulvaeus, Benny Andersson

Selvis-lehti: