Jonna Tervomaa

Fiilis voittaa aina kaiken

Selvis-lehti 1/2015
Teksti: Lasse Wikman
Kuvat: Juha Törmälä

Jonna Tervomaa on tehnyt pitkän uran ja ehtinyt nähdä musiikkimaailmaa monelta kantilta. Lapsitähteyden jälkeen hän otti pesäeroa musiikista, kunnes palasi estradeille yhdeksänkymmentäluvulla omalla tyylillään, uudelleen nahkansa luoneena artistina ja musiikintekijänä.

Takavuosina joidenkin muusikkojen t-paidassa luki ”musiikki pelasti minut urheilulta”. Tervomaalle taisi käydä juuri noin. Hän pelasi Suomen huipulla koripalloa mutta se jäi, kun musiikki valtasi pikkuhiljaa tilaa elämästä.

– Muutin Helsinkiin opiskelemaan, irtaannuin kavereista ja lapsuudenkodista. Olin lopettanut koripallon, joka oli vienyt ison osan elämästäni siinä vaiheessa. Olin otollista maaperää kaikille vaikutteille. Olin kiinnostunut ihmisistä ja liikuin paljon yksin. Tutustuin ihmisiin ja minulla oli monia virityksiä. Ne olivat arkoja askeleita, koska se maailma oli sama, josta olin päättäväisesti lapsena marssinut pois. Mua lähestyttiin Polygramista, en itse tehnyt mitään, vasta tutustuin. Se oli silmiä avaavaa, ja musta oli varkain kehittynyt päättäväinen hahmo, jolla oli oma visio. Jotain aika kivuliaitakin kokemuksia siinä alussa oli, ei aina niin reilujakaan. Sanoin levy-yhtiölle, että en ole muovailuvahaa, vaan pikemminkin pähkinä.

Puuttuva pala löytyi

Samanhenkisten ihmisten löytäminen ja työskentely heidän kanssaan on musiikin tekemisen suolaa. Moni etsii oikeaa yhteistyökumppania koko elämänsä ajan. Usein yhteistyö voi avata monia kadoksissa olleita ovia. Yhteistyö Jussi Jaakonahon kanssa auttoi Tervomaata löytämään musiikin tekemisestä sen puuttuvan palan, jota hän oli etsinyt. Tervomaa oli monen muun ikäisensä tavoin kuunnellut vanhempiensa levyjä ja Ylen sävelradiota. Ne olivat luoneet tietyn pohjan, mutta oma juttu odotti vielä löytäjäänsä. 

– Löysin nuoria ihmisiä, jotka ajattelivat musiikista samalla tavalla kuin minä. Se oli mahtavaa ja antoi energiaa ja unelmia. Se oli mulle samantyyppinen kokemus, mitä monet kokevat treenikämpällä jo nuorena, kun löytävät oman heimonsa. Yksin tekeminen on sellaista, että vaikka siitä tykkääkin, siitä ei aina nauti. Kunnianhimon ja nautinnon yhdistämiseen harvoin pystyy, mutta se tunne on mahtava.

– Samaan aikaan maailmalta tuli uusi aalto kitarapoppia, ja sen suhteen aloin myös olla hereillä siitä, mitä tapahtuu.

Ensimmäinen aikuisiässä tehty levy syntyi rauhassa, nuoren aikuisen kypsyttelemänä ja tekemänä. Se oli luontainen tapa Tervomaalle, joka haluaa tarkkailla, kypsytellä ja käyttää riittävästi aikaa laulujen hiomiseen. Nopeatahtisessa bisneksessä se on myös aika harvinaista.

Intohimo tappaa kyynisyyden

Tervomaa myöntää olevansa onnekas, koska on löytänyt elämäänsä intohimoja, joita kaikki eivät löydä. Tietty pedanttisuus kuuluu hänen elämäänsä ja myös tapaan tehdä musiikkia. Hän aina ihaillut lauluntekijöitä ja muusikoita, joiden tekemisestä välittyy se, että he ovat jollain tiellä. Sellaisella tiellä, jolta ei olla hakemassa tähdenlentoa tai pikavoittoja. Hän mainitsee erityisesti Dave Lindholmin, Tuomari Nurmion, Ismo Alangon ja J. Karjalaisen, jotka näyttävät kulkevan niitä polkuja, joissa voi pitää kiinni omista lähtökohdistaan ja olla itselleen rehellinen. Tervomaan mielestä heistä huokuu intohimo, joka kantaa pitkälle ja säteilee ympäristöön. Intohimoa tarvitaan joka alalla. Se on paras kyynisyyden tappaja.

Riittämättömyyden tunne vaivaa lähes jokaista lauluntekijää ja iskee tasaisin väliajoin. Tervomaan mielestä se liittyy usein käsityöammatteihin ja luovaan työhön. Urakkaa ei vain tehdä, vaan oma itsensä pitäisi ylittää joka kerta jollain tavalla. Menestyksellä on kääntöpuolensa, joka kasvaa tekijän sisältä ja tekee siitä tarkoitustaan isomman.

– Ulkopuolelta tuleviin huomionosoituksiin ja hyvään menestykseen on mulla liittynyt se, että alan itse kyseenalaistamaan ja karttamaan sitä. Kai siinä samalla varjelee itseään. Mussa ei ole yhtään solua, johon liittyy tehoajattelua. Kun löydän hyvän lähteen, niin otan sieltä silloin tällöin – mieluummin kuin pullotan ja myyn. Olisin valmis antamaan vähän myös toisille. Joskus unohdan olla kyyninen ja ylikriittinen. Fiilis voittaa aina kaiken. Kysymysten kautta hahmotan asioita.

Pedantti pohdiskelija

Kieli kiehtoo Tervomaata, ja nimenomaan äidinkielen suhde muihin kieliin. Aloittaessaan laulujen sanoittamista hän ei halunnut opetella tunnustettujen tekijöiden tekniikkaa, vaan etsi omaa juttuaan ja lähtökohtaansa. Hän haki suomen kielestä soivuutta ja tunnetta. 

– Minua kiinnostaa se, miksi olen täällä, miksi olen tällainen kuin olen ja voiko sille tehdä jotain. Kaikki muu on opettelua. Antaa tulla mikä on tullakseen. Olen hyvin irrationaalinen. Digitaalinen sanelukone on iso apu. Vasta nyt oon tajunnut, että pitää heti laittaa ylös kaikki ideat ja melodianpätkät, koska ne katoavat, eikä niitä enää muista.

– Romanttinen ajatukseni oli, että kyllä ne tulevat, kun on sen aika. Tarvitsee vain odotella kynä ja paperi kädessä. Olen hyvin tekstiorientoitunut. Tekstit pitää myös kuulla keikoilla, se on kokonaisuus. Tarvitsen myös joutenoloa, jotta jotain syntyy.

Tervomaa sanoo olevansa parhaimmillaan silloin, kun hänelle syntyy tunneside tekeillä olevaan lauluun. Siitä syystä hän ei kirjoita muille. Ajatus siitä, ettei pystyisikään itse vaikuttamaan siihen mitä laululle tapahtuu, on pelottava. Myös ajatus tulosvastuusta jollekin toiselle tuntuu vieraalta. Oma tyyli on Tervomaalle niin tärkeä, että sitä on vaikea rikkoa ja jakaa muille. Muille kirjoittaminen saattaisi pilata omaa tekemistä, jota on suojeltava.

Uutta juttua etsimässä

Tervomaa piti taukoa  musiikin tekemisestä viidennen albumin jälkeen ja asetti itselleen tavoitteen: Hän halusi muuttaa omaa juttuaan, koska oli mielestään liian sitoutunut tapaansa saada laulu soimaan.  Emma-palkintoja kahminut ja Teosto-palkinnon saanut tekijä on taas luomistyössään. Laulujen synnytys on käynnissä.

Melodioiden ystävänä hän ei ollut kiinnittänyt huomiota rytmiin. Suomen kielessä on vähän lyhyitä sanoja, ja se sai Tervomaan miettimään laulamista uudelta kantilta. Uusimmassa albumissaan Eläköön hän otti lisää tavuja käyttöön, mutta vaali samalla sisällön merkitystä soivuuden rinnalla. Tervomaa hioo lauluja niin kauan, että ne tuntuvat valmiilta. Ne jättävät hänet rauhaan vasta sitten, kun ne on laulettu.

Toimettomuudesta tekemiseen

Jokaisella lauluntekijällä on omat rutiininsa, joilla tekeminen houkutellaan esiin. Tervomaa valmistautuu levyn tekemiseen tapaamalla ihmisiä, jotka saavat ajatukset liikahtamaan eteenpäin. Nuorempana hän lähinnä vetäytyi keskeltä vaikutteita, nyt hän etsii niitä. Uuden levyn luomisvaihe on jo alkanut.

– Siihen liittyy tekemistä monien kanssa. Ne ovat etappeja, tavallaan henkisiä deadlineja, jotka pitävät virkeänä. Tätä on edeltänyt tietty toimettomuus, mutta nyt on mentävä askel eteenpäin. Pakka on kiinnostavasti levällään ja annan sen olla. Minkälainen levy? Kuka tuottaa? Minkälainen orkestraatio? En ole lyönyt niitä vielä lukkoon. Joka asiassa pitää käskyttää itseään, ja on vienyt tosi monta vuotta aikaa ymmärtää, mitä se mun kohdalla tarkoittaa. Mun pitää saada itselleni aikaa, että pystyn ryhtymään.

Tourettes ja hyvä kemia

Tulevan sooloalbuminsa lisäksi Tervomaa puhuu innostuneesti Tourettes-bändistään, joka oli viime kesänä Helsingin juhlaviikoilla esiintymässä kokoonpanolla Tokela (kitara, laulu), Miikka Paatelainen (steel-kitara), Topi Kurki (rummut) ja Mikko Mäkelä (kontrabasso).

– Me just tallennetaan esitettyjä ja uusia biisejä. Tän tyyppinen juttu tulee varmaan jatkossa lisääntymään. Oon päävastuussa biisinteosta ja kieli on englanti. Vihdoinkin pääsen vetämään myös englanniksi alkuperäistä musiikkia. Kiva katsoa mihin se johtaa. Meillä on kokoonpanossa hyvä kemia ja joku oma juttu, jota lähdemme perin pohjin tutkimaan.

Toimeentulo mietityttää

Musiikkialaa  Tervomaa katselee joskus ihmetellen. Hänestä tuntuu, että maalaisjärjen käyttäminen unohtuu välillä. Suomen kokoiseen maahan ei mahdu samanlaista fanikulttuuria kuin Amerikkaan, koska täällä töitä ei vain yksinkertaisesti riitä kaikille tasaisesti. Tilanne palvelee eniten bisneksentekijöitä.

Toimeentuloon ja myös sosiaaliturvaan liittyvät asiat mietityttävätkin musiikintekijöitä paljon. Vasta ollessaan kasvotusten asian kanssa on moni herännyt siihen, etteivät tekijänoikeuskorvaukset vaikuta esimerkiksi äitiyspäivärahaan – paitsi vähentämällä sitä.

Myös Tervomaa törmäsi tähän epäkohtaan ja myöntää, että jokaisella toki on vastuu siitä, miten omaa talouttaan hoitaa.

– Olin melkein neljäkymmentä ennen kuin sosiaaliturva-asiat alkoivat kiinnostaa. Kun jäin äitiyslomalle niin tajusin, että edellisenä vuonna olisi pitänyt tehdä keikkaa raivokkaasti. En ollut koskaan ajatellut noita asioita. Musta siihen on syynsä, että jotkut ovat taiteilijoita ja musiikintekijöitä. Mulla ei ole mitään muuta, tällaiselta tekijältä puuttuu kyky hahmottaa tuollaisia asioita. Samalla multa puuttuu myös kyky pelätä tulevaisuutta ja olla huolissaan siitä, että miten mulle käy. Lapsen myötä ajatukset muuttuivat; mitä tälle käy, jos mulle käy jotain?

– Vahvasti omaan oikeudentajuun luottavana ihmisenä oon peräänkuuluttanut kohtuullisuutta. Aikana, jolloin yhteenliittymiä ja suuria kokonaisuuksia etsitään, rakennetaan ja suositaan vähän kaikessa, soisi muistettavan pienempien tai poikkeavien ilmiöiden erikoistarpeita ja jaksaa räätälöidä niitä. Juuri poikkeukset ovat usein liikkeellepanevia, uudistavia ja inspiroivia voimia, kuten tämän maan kulttuuri ja taide.

Pelisäännöt järkeviksi!

Tervomaa ei halua valittaa, mutta haluaisi tietyt pelisäännöt järkeviksi, jotta epävarmalla alalla jokainen voisi jollain tavalla turvata oman taloutensa. Ala vaatii heittäytymistä. Tervomaa toivoo, ettei sitä tehdä mahdottomaksi tulevaisuudessa.

– Se on aika kuvottava maailmankuva. Näistä asioista on vaikea puhua ilman, että pidetään ruikuttajana. En mä halua ruikuttaa, ihmettelen vaan, miksei asia korjaannu. Yrittäjyys ja luovan alan tekijä on joskus lähes luonnonvastainen yhdistelmä. Eläkeasiat tuntuvat myös jotenkin kaukaisilta. Koko systeemi tuntuu tosi sekavalta. Vaikka keskustelua on paljon, silti tuntuu, että en löydä sitä, enkä tajua sitä. Ei kukaan jaksa lukea kilometrin pituisia liuskoja. Olisi hieno saada esitys, jossa on toteutettavissa olevia ehdotuksia. Ei kai se voi olla liian monimutkaista?

Viisi tärkeää laulua

Jonna Tervomaa valitsi tuotannostaan viisi laulua, jotka ovat merkinneet hänelle paljon.

Likainen mies, albumilta Jonna Tervomaa
säv. Tuure Kilpeläinen, san. Kilpeläinen & Tervomaa

– Ensimmäinen demo, joka tehtiin Jussi Jaakonahon kanssa. Oma ääni alkoi kuulua biisin vähän äkäisen pilkkeen kautta. Biisi päätyi lopulta valtavan levy-yhtiösäädön päätteeksi (kappaleeseen vaadittiin vetävä kertosäe, jonka teimme) myös albumille. Hyvä niin. Sen kautta löytyi hyvä imu koko hommaan.

Penni, albumilta Viivalla
säv. Knipi, san. Tervomaa

– Edelleen ehkä läheisin laulu. Aina yhtä vaikuttavaa esittää tätä. Sisältää valtavan määrän pikku-Jonnaa.

Rakkauden haudalla
säv. & san. Juice Leskinen

Helmiä ja sikoja -elokuvaan tehty versio Juicen biisistä. Olin erittäin skeptinen idean suhteen. Päätin kuitenkin kokeilla ja mentiin bändin kanssa Hitsvilleen. Yhden oton taktiikalla saatiin pian hyvä ote ja fiilis. Jotain magiaa. Kansa piti versiosta myös ja sen kautta sain aika paljon uutta yleisöä.

Varjoenkeli, albumilta Halo
säv. & san. Tervomaa

– Ensimmäinen täysin oma biisi, joka päätyi levylle. Tärkeä ulostulo, kynnys, joka piti ylittää.

Minä toivon, albumilta Eläköön
säv. Eppu Kosonen, san. Tervomaa
Uusi ja uljas aamu. Pitkän tauon jälkeen ensimmäinen julkaistu laulu vuonna 2013. Just se fiilis oli silloin.  Olin mielestäni onnistunut Eppu Kososen kanssa tuomaan jotain uutta omaan meininkiini ja ilmaisuun. Vilpitön esitys.

Selvis-lehti: