AIno Venna

Aino Vennan lauluissa soi nostalgia

Selvis-lehti 1/2017
Teksti: Inka Nousiainen
Kuvat: Juha Törmälä

Imuketta pitelevä 1920-luvun ranskatar ja luudan kanssa kanadanhanhia jahtaava vanha pappa. Saammeko esitellä: Aino Venna.

CHANSON. Siinä sana, jota on käytetty paljon Aino Vennan musiikista puhuttaessa. Kaksi EP:tä ja kolme kokopitkää albumia julkaissut laulaja-lauluntekijä on tunnettu savuisiin kapakoihin johdattelevasta tummasta äänestään ja musiikistaan, joka ammentaa vuosikymmenten takaisesta bluesista ja jazzista. 2012 ilmestyneeltä kehutulta Marlene-debyytiltä löytyy ranskaksi laulettu Suzette, jonka ahkera radiosoitto vakiinnutti Vennasta mielikuvan ranskankielistä musiikkia esittävänä artistina. Mielikuva pätee edelleen.

”Yhden konsertin jälkeen pari rouvaa tuli sanomaan, että ihan kiva mutta miksette esittäneet enemmän sitä ranskankielistä tuotantoanne. Vastasin, että esitimme kaiken. Kolmella levylläni on ranskankielisiä kappaleita yhteensä noin neljä. Eivätkä ne muuten ole varsinaisia chansoneita. Mutta jos ainoa huoleni on että chanson-elementtiä on tuotannossani hieman liioiteltu, niin aika hyvin on asiat.”

NOSTALGISTA Aino Vennan (s. 1982) musiikki joka tapauksessa on. Menneen maailman viitekehykseen on tuntunut luontevalta asettua, ja siinä Venna aikoo pysyä niin kauan kuin mielekkäältä tuntuu. Tuotantoaan hän kuvailee matkana Pariisista New Orleansiin.

”Olennaisinta on selkeä etäisyys tähän aikaan, paikkaan ja omaan persoonaani. Saan impulssit muualta kuin arkirealismista. Jos laulussa sydän särkyy, se särkyy linnassa kristallikruunujen alla tai pommien räjähdellessä, ei kotona Katajanokalla.”

Nykyisen perspektiivin löytymisestä Venna saa kiittää opintojaan Turun Taideakatemian elokuvalinjalla.

”Kaikki alkoi vuonna 2009 tekemästäni lopputyöstä, joka oli katastrofi. No, ei se nyt ihan niin huono ollut, mutta ei se ketään erityisemmin innostanutkaan.”

Kyseessä oli hyvin henkilökohtainen omakuva. Sen esittämisen jälkeen Venna hiljalleen oivalsi, että tarvitsee taiteensa lähtökohdaksi etäisyyttä omiin tunteisiin. Elokuvaopintojen ohella hän oli koko ajan tehnyt omia kappaleita, jotka olivat lopputyön lailla päiväkirjamaisia merkintöjä. Katse oli käännettävä muualle.

Tämän havainnon myötä syntyivät esikoislevyn laulut, joissa ääneen pääsevät hahmot elokuvista.

”Toki siellä pohjalla on myös omakohtaisia fiiliksiä. Mutta näyttämön täytyy olla tarpeeksi kaukana.”

Itse elokuvien tekeminen ei tunnu Vennasta todennäköiseltä, mutta kuvallinen ajattelu on elokuvia rakastavan naisen biisinteossa vahvasti läsnä.

”Näen mielessäni paljon elokuvamaisia kohtauksia, joko olemassa olevia tai keksittyjä. Tai sellaisia omia montaaseja. Otetaan vaikka joku katse, jonka nainen heittää kahdessakymmenessä eri elokuvassa sillä hetkellä kun petos paljastuu. Joo, tää biisi voisi alkaa tästä!”

MITEN sitten alkoi Aino Vennan ura laulaja-lauluntekijänä. Lapsena Venna halusi mm. kellosepäksi, sirkusprinsessaksi ja kansainväliseksi seikkailijamiljonääriksi.

”Ja rekkakuskiksi, mutta isäni sanoi, etten koskaan kasvaisi niin pitkäksi, että jalkani yltäisivät polkimille!”

Musiikki tuli verenperintönä.

”Isä oli musikaalinen, kasvoin soittamiseen ja laulamiseen. Se klassinen musiikkileikkikoulupohja, jota seuraa musiikin teoriat ja instrumentin valinta. Ja koska sormenikin olivat liian lyhyet, en voinut soittaa pianoa ja valitsin sellon.”

Valinta osoittautui myöhemmin juuri oikeaksi.

”Beethovenin sellosonaatit, se oli menoa. Sieltä löysin melankolian.”

MYÖS LAULAMINEN ja omien tuotosten äänittäminen kulki mukana pienestä asti.

”Lauloin isän kasettimankalle kymmeniä kertoja peräkkäin Tohtori Sykerön tunnaria. Kaksitoistavuotiaana aloitin kitaransoiton isän ostamalla kasugalla. Mutta artistius ei kuulunut haaveisiini pitkään aikaan. Itselleni musiikki oli lähinnä sellainen varaventtiili kuin joillekin puutarhanhoito.”

Tai niin hän ainakin luuli. Ystävät olivat eri mieltä.

”Opiskeluaikoina yksi ystäväni kysyi, aionko vielä 35-vuotiaana soitella kotibileissä parin viinin jälkeen Aimee Mannin covereita. Olin silloin 25. Tietysti salaa vähän loukkaannuin, ja jäihän se mietityttämään.”

Sitten kävi niin, että ystävä Lotta Savolaisen luotsaama Pikku Kukka tarvitsi keikoilleen lämppäriä, ja Venna pääsi esiintymään Turun ja Tampereen Klubeille.

”Siitä ihan ekasta keikasta tehtiin vielä keikka-arvio. Kirjoittaja oli että kuka on tämä Aino Venna, kukaan netissä ei tiedä. Että ihan kivaa keskitempoista folkkia. Mutta että kirjoitettiin kuin oikeasta artistista, ei mistään amatööristä.”

ENSIMMÄISTÄ LEVYÄ Venna rupesi kokoamaan silloisen bändin kanssa lähinnä siitä syystä, että saisi keikkoja lisää.

”Toki me tehtiin sitä ihan vakavissamme. Mutta syy oli käytännöllinen.”

Kaksi ensimmäistä EP:tä syntyivät omakustanteina, albumit ovat ilmestyneet Stupido Recordsin kautta. Sekä Ranska-henkinen Marlene (2012) että Amerikka-tunnelmaisempi Tin Roof (2014) ovat saaneet ihastuneen vastaanoton. Uusin levy on marraskuussa 2016 ilmestynyt Aino Vennan Joulu.

”Kolmas levy joululauluja. Kyllähän muiden ensimmäinen reaktio oli että öö, okei. Mutta miksi ei! Tuli sellainen fiilis, ja intuition seuraaminen on musiikinteossa ensiarvoisen tärkeää.”

Yhdestä levyn kappaleesta, rakastetun Lumiukko-animaation Avaruudesta, tehtiin myös Reetta Aallon ohjaamana video. Siinä Venna esiintyy yhdessä ilma-akrobaatti Ilona Jäntin kanssa. Kaksikko on tehnyt yhteistyötä muutenkin, ja siitä Venna on erityisen innoissaan.

”Keväällä Cirkossa oli ensi-illassa meidän Yablochkov Candle, jonka miljöönä toimii 1920-lukulainen salakapakka. YC:n kanssa lähdemme myös Prahaan, Bremeniin ja Bristoliin. Toukokuussa esitys nähdään musiikkiteatteri Kapsäkin ohjelmistossa.”

YHTEISTYÖSSÄ on oleellista, ettei kumpikaan vain säestä tai kuvita toista.

”Jokuhan saattaisi ajatella, että tuo tuossa laulelee ja tuo vähän heiluu mukana. Mutta tosiasiassa me istuttiin puoli vuotta mustassa laatikossa suunnittelemassa, miten kaikki toteutetaan.”

Kaksikon toinen ja toisentyyppinen esitys nähtiin loka-marraskuussa Talvipuutarhassa. Siihen Venna sain inspiraation rakastamaltaan Raymond Chandlerilta.

”Kuvailin Ilonalle että tää menis niin että olis semmoiset häiriintyneet sisarukset kasvihuoneessa. Siellä kun istuin suihkulähteessä vihreässä vintage-mekossani, se kertomus oikein tiivistyi.”

ERÄÄNLAINEN KERTOMUS Aino Venna on itselleenkin.

”Välillä puhun ihan kolmannessa persoonassa että se. Kun katsoin omaa videotani, sanoin: Se oli aika hyvä siinä lopussa kun se avas ne silmät. Mulle on tärkeää erottaa esiintyjäminä ja yksityinen minä toisistaan. Aino Venna saa olla juuri niin isohattuinen kuin on. Tekijyys toki läpäisee molemmat hahmot, mutta esiintymiseen liittyvä energia on ihan oma juttunsa. Biiseissänikin tykkään eniten niistä, joista oma minä on mahdollisimman kaukana.”

Venna myöntää, että ehkä siksikin, että omaan minään liittyy aina myös tietty kriittisyys.

Biisejä kirjoittaessaan Venna yrittää kuunnella vaistojaan.

”Liika linjojen miettiminen ei toimi. Muille tehdessä ehkä voisi olla laskelmoivampi, mutta itselleen kun tekee musaa, on luotettava intuitioon. Prosessini ovat kyllä aiempaa hallitumpia siinä mielessä, että pyrin tiettyyn rutiiniin. Kirjoitan ja työstän aihioita eteenpäin joka päivä. Aiemmin prosessi tunki vähän joka paikkaan.”

Biisejä tehdessä etenkin negatiiviset mielentilat ovat osoittautuneet hedelmällisiksi.

”Kun tartun kitaraan tosi kiukkuisena, niin kyllä lähtee! Eikä se fiilis näy lopputuloksessa välttämättä mitenkään. En mielelläni edes kerro, millaisissa tunnelmissa mikäkin kappale on syntynyt.”

TEKSTEJÄ Venna kertoo kirjoittavansa pitkiäkin kokonaisuuksia, suomeksi. Mutta sanoitukset ovat aina englanniksi tai ranskaksi. Kumpi kielistä valikoituu, on sattuman- ja vaistonvaraista.

”Ranskaksi laulaminen on kyllä ihanaa. Puhuminen on eri juttu, silloin mun täytyy ensin yksin nurkassa hahmotella voileipätilaustani. Mutta ranskaksi laulaessa nivelet ikään kuin järjestyvät uuteen asentoon.”

VENNA PALAA siihen, miten usein hänen musiikkinsa mielletään ranskankieliseksi.

”Itselleni ne ranskankieliset biisit on olleet lähinnä virkistävää vaihtelua. Mutta ehkä kaikki tämä on merkki siitä, että mun on mentävä rohkeammin sitä kohti. Kyllä mä haaveilen kokonaan ranskankielisestä albumista.”

Ranskaan Venna on siirtymässä fyysisestikin, asumaan muutamaksi kuukaudeksi. Muutto on vain päivien päässä.

”Mutta siihen ei liity mitään dramaattista. Mulla on ollut monen vuoden pitkä työputki ja kaipaan pientä breikkiä. Menen ystävien ja perheenjäsenten luokse ja myöhemmin residenssiin. Keväällä mulla on taas esiintymisiä Suomessa. Ja olenhan matkustellut Ranskassa muutenkin nuoresta asti.”

Entä sitten se vanha pappa. Sellainenkin Vennan sisällä asuu.

”Hän on itseäni rauhallisempi hahmo joka toimii maadoittavana tekijänä, kun meinaan mennä ylikierroksille. Ja juurihan tuossa muutin hänen työkalujaan. Kaikki ne ruostuneet pihdit, kyllä näitä vielä johonkin tarvitsee.”

Joskus pappa on myös äreä. Vähän aikaa sitten tämä, tai siis Venna, jahtasi kotitalon nurmikentällä kanadanhanhia luudan kanssa suurella antaumuksella.

”Naapuritkin tuli kiittelemään että hyvin tehty.”

Ehkä tuon papan takia Vennan puhelimessa on kirkkaanoranssit kuoret, jotta se löytyisi paremmin. Ja ehkä se on pappa, joka jää tuijottamaan keppiä maassa niin että Venna myöhästyy tapaamisesta.

Omien isovanhempiensa Venna kertoo jo kuolleen.

”Mutta hehän jatkuvat meissä, menneet sukupolvet ja piirteet. Kerran yllätin itseni sanomasta itselleni: Ei kahta särvintä leivän päälle. Jumalauta, ihan niin monta särvintä laitan kuin haluan. Niinhän se on että meissä kaikissa on enemmän kuin jokin tietty ikäkausi.”

Suosikkipalautekin tuli vanhalta rouvalta bändin sivujen palautelaatikkoon.

”Hän kirjoitti, että luuli mun jo kuolleen, koska musiikkini on hänen nuoruutensa musiikkia. Ilokseni kuulin että oletkin elossa, niin siinä luki. On vain niin hienoa huomata ettei vuosikymmentenkään ikäerolla ole merkitystä siinä, syntyykö yhteys.”

Itse Venna ei menneeseen kaipaa, musiikkinsa nostalgisuudesta huolimatta.

”Multa on kysytty, olisinko halunnut elää 1900-luvun alun Pariisissa. Hei, naistaiteilijoiden asema olikin silloin tosi hyvä. Kyllä nykyhetki vain on se kiehtovin. Siitä huolimatta että onhan tässä myös kaikkea huolestuttavaa, maailman tila ja arvot ylipäätään, kaikki itsekeskeisyys ja niin edelleen. Sanoo tässä itsekeskeinen taiteilija.”

Venna alkaa taas nauraa.

”Niin, sekin että en muka esiintynyt ennen tätä uraani. Kyllä esiinnyin. Kiitos läheisilleni vuosista sanotaan nyt 1985–2009. Sen jälkeen kun aloin esittää omia lauluja, olen tainnut rauhoittua aika paljon. Ja tämä matkani musantekijänä, sehän on vasta alussa.”

Selvis-lehti: